Sunday, August 28, 2016

Innostusta varastoon tulevaa vuotta varten ja uudet tutkinnon perusteet tukemaan reformin toteuttamista

YritysAmiksen uudet opiskelijat aloittivat ammattitaidon hankkimisen kaksiviikkoisella perehdyttämisjaksolla. Jakson aikana tutustuttiin oppimisympäristöön ja sen toimintatapoihin: omaan AmisYritykseen, Kainuun ammattiopistoon, Kajaanin kaupunkiin ja verkkoympäristöön. Tärkeää oli ryhmäytyä lähimpien työkavereiden ja ohjaajien kanssa.

Keke-kävelyllä katseltiin ympäristöä muun muassa turvallisuuden ja viihtymisen kannalta. Opiskelijat tutustuivat turvallisuusohjeisiin, työturvallisuuteen, lajitteluun ja tekivät ehdotuksia havaitsemiensa puutteiden korjaamiseksi. Opiskelijoilta tulee hyviä, toteuttamiskelpoisia ehdotuksia. He havaitsevat asioita, joihin me "vakituiset" olemme jo turtuneet. Haluamme kertoa opiskelijoille, että heidän ideoitaan kuunnellaan ja toteutetaan. Kaupunkikävelyllä kuljettiin etukäteen tehdyn kartan mukaan tutustumassa paikkoihin, joissa opiskelija joutuu asioimaan tai joissa hän voi harrastaa liikuntaa, kulttuuria tai muuten viettää vapaa-aikaa. Hätäensiapu ja perusosaamisen testit ovat myös aloitusjakson asioita.

Ensimmäiset ammatilliset projektit aloitettiin jo perehdyttämisjaksolla
Ensimmäiset AmisYritysten ammatilliset projektit aloitettiin jo perehdyttämisjaksolla. Alussa panostetaan erityisesti siihen, että opiskelijat tutustuvat työkavereihinsa ja ohjaajiinsa kunnolla. Luodaan henkeä, että kaveria ei jätetä. Haaveillaan tulevasta ammatista ja mietitään jo ensiaskeleita kohti unelmaa. Opiskelijoita perehdytetään AmisYrityksessä toimimisen periaatteisiin, istutaan tiimiympyrässä pohtimassa asioita ja totutellaan aitoon dialogiin. Ensimmäiset projektit on suunniteltu niin, että niissä varmistetaan ja opitaan perusasioita eivätkä ne ole liian vaativia. Jokaiselle pitää löytyä tehtäviä, joista he saavat iloa ja onnistumisen kokemuksia. Tavattiin myös projektien tilaajina olevia työelämän edustajia, jotka kertoivat, mitä työelämä tulevilta työntekijöiltä odottaa.

Loppuhuipennus AngryBirds -puistossa
Kaksiviikkoisen perehtymisen jälkeen opiskelijat ohjaajineen viettivät viimeisen perjantain Vuokatin Angry Birds-puistossa. YritysAmis luonnon, YritysAmis liiketalouden ja YritysAmis kulttuurin AmisYritykset kilpailivat leikkimielisessä kisassa keräämällä pisteita liikunnallisissa toimintapisteissä. Iloa ja toiminnan riemua oli vahvasti ilmassa, kun joukkueet pyyhälsivät rastilta toiselle ohjaajineen. Hiki lensi ja nauru raikui. Tiukassa kisassa voitto meni tänä vuonna YritysAmis liiketalouden joukkueelle. Lopuksi kokoonnuimme palkintojen jakoon ja loppuseremonioihin. Uudet opiskelijat olivat suorittaneet perehdyttämisjakson hyväksytysti ja heidät otettiin täysivaltaisiksi YritysAmiksen jäseniksi. Tunnukseksi jäsenyydestä he saivat YritysAmis-kaulanauhan, johon henkilökortti kiinnitetään. Lisäksi kaikille jaettiin Innostutaan yhdessä tikkarit. Koulutusjohtaja kertasi puheessaan koulutusliikelaitoksen toimivan visionsa mukaan kehityksen ja innostuksen veturina ja YritysAmis toteuttaa visiota Innostutaan yhdessä teemavuodellaan.

Uudet tutkinnon perusteet tukemaan ammatillisen koulutuksen reformia - ei turhaa säätelyä
YritysAmiksen toimintatapa on näyttänyt kyntensä ja toimintatavat ovat alkaneet vakiintua. Takaisin entiseen ei enää haikailla eikä se taloudellisesti olisi mahdollistakaan. Uudet toimintatavat hallituksen linjaaman reformin toteuttamiseksi vaativat, että tulevat tutkinnon perusteet tukevat uudistusta.
On alkanut kuulua huolestuttavia viestejä, ettei tutkinnon perusteiden laatijoilla olisikaan riittävää rohkeuttaa vaadittavaan uudistukseen. Perustutkintoja kyllä yhdistetään mutta niiden sisälle rakennetaan lähes entisen sisältöisiä osaamisalaputkia.  Reformin kannalta olisi välttämätöntä, että tutkinnonosat kelluisivat vapaasti perustutkinnon sisällä. Tutkinnon perusopintojen jälkeen opiskelijoita ohjattaisiin valitsemaan sellaisia tutkinnonosia, joita heidän tavoittelemassaan ammatissa ja työpaikassa tarvittaisiin. Myös tutkinnonosien ottamisen toisista tutkinnoista pitäisi tehdä vapaaksi.

Kaikissa ammateissa tarpeelliset avaintaidot opittaisiin koulutuksen toimintatapojen kautta. Yritteliäisyyttä, vuorovaikutustaitoa, verkkotaitoja, kestävän kehityksen osaamista ja ongelmanratkaisutaitoja jokainen oppii vaikkapa amisyrityspedagogiikassa muun ammatillisen osaamisen kylkiäisinä.


Sunday, August 21, 2016

YritysAmiksessa innostutaan yhdessä

Ensimmäinen kokonainen työviikko YritysAmiksen toista toimintavuotta on takana. Porukka - opiskelijat ja opettaja-ohjaajat - on aloittanut hommat toiveikkaalla mielellä. Ensimmäisen vuoden aloitusta leimannut epäluulo ja neuvottomuus on voitettu. Homma rullaa jo vankoilla raiteilla.

Loppuviikolla YritysAmiksen johtotiimi osallistui jokavuotiseen benchmarkkausseminaariin kolmen suuren oppilaitoksen johdon kanssa. Seminaarissa jaettiin osaamisperusteisuuden toteuttamisesta saatuja kokemuksia. Ammatillisen koulutuksen reformin toteuttamistavat olivat kaikissa neljässä oppilaitoksessa samansuuntaisia. YritysAmis erottui joukosta siinä, että meillä on perinteisistä koulutuksen toteuttamistavoista luovuttu kaikkein rohkeimmin.

YritysAmiksen keskeinen NY-toiminta jämäköityy
Olemme tutkailleet tilannettamme ja todenneet, että oikealla tiellä ollaan ja reiluja askeleita kumppaneita edellä. Viime vuoden kokeilujen jälkeen on vakiintunut useita toimintatapoja, jotka luovat jämäkkyyttä toimintaan. Kaikki toisen vuoden opiskelijat toimivat NY-yrityksessä ja sen vuoksi NY-toiminnan ohjausta on tehostettu. Keskiviikot on nimetty kaikkien alojen työjärjestykseen NY-päiväksi. Toiminnan samanaikaisuus tekee mahdolliseksi ohjauksen ja tietoiskut kaikkia NY-yrityksiä koskevista asioista. Näin säästetään taloudellisia resursseja ja taataan parhaat NY-osaajat kaikkien opiskelijoiden avuksi. Kaikille aloille on nimetty NY-koordinaattorit, jotka tukevat NY-yrityksiä ohjaavia opettajia.

Kaikki ensimmäisen vuoden opiskelijat ryhmäytyvät NY 24H -leireillä elo-syyskuun vaihteessa. Järjestelyt ovat käynnissä. Viime vuoden kokemusten jälkeen NY24H-mentoreiksi koulutettuja opiskelijoitamme on kysytty myös muiden oppilaitosten leireille avuksi. Mielellämme olemme myös apua antaneet. Toisen vuoden opiskelijoiden yhteinen NY-yrittäjyysvuoden aloitustempaus NY-kick off on jo myös valmisteilla samoin kuin helmikuinen NY-semifinaali. Semifinaaliin olemme saaneet mukaan KAMK:n ja yläkoulujen NY-yrityksiä.

Tiimiympyrät ovat pyörähtäneet käyntiin
YritysAmiksen henkilöstön aloitusseminaarissa keskusteltiin aidosta dialogista ja harjoiteltiin sitä tiimiympyrässä. Sekä opiskelijat että opettajat ovat kokeneet tällaiset vuorovaikutustilanteet tärkeiksi.
Opettaja-ohjaajat analysoivat aloitusseminaarien tiimiympyröissä tiimiympyräkäytännettä ja kirjasivat toiminnan hyötyjä. Tuloksena oli pitkä lista, josta mainitsen muutamia asioita:
- Ohjaaja ja muut opiskelijta kuulevat, mitä opiskelijoille kuuluu ja jokainen saa kertoa kuulumisistaan niin, että häntä kuunnellaan.
- Keskustelemisen ja kuuntelemisen taito kehittyy, opitaan avointa vuorovaikutusta.
- Palautteen antaminen kehittyy.
- Kaikilla on sanomisen vapaus ja velvollisuus.
- Projektien pulmatilanteet tulevat kunnolla käsitellyiksi.
- Rakennetaan luottamusta ja yhteishenkeä.
- Voidaan ideoida ilman häiriötekijöitä.
- Hyvä ohjauksen väline, puuttumisen oikea-aiokaisuus kehittyy.

Tulevan lukuvuoden suuria tapahtumia
Tulevana lukuvuonna YritysAmiksessa tapahtuu isoja asioita. Uusia oppimisympäristöjä valmistuu. Muun muassa YritysAmis kulttuurin yrityskiihdyttämö, jossa opiskelijat ja yritykset kohtaavat. YritysAmis liiketalous muuttaa lokakuussa uusiin tiloihin ja sen mukana yrittäjämäiset oppimisympäristöt kehittyvät. YritysAmin luonnon upea yritysympäristö ja kulttuuriteko Impilinna vihitään käyttöön syyskuussa. Samana päivänä golfin harjoiturata avautuu, kun sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuo Puumala lyö radan ensimmäisen lyönnin.

Paljon tapahtumia ja ammatillisen koulutuksen reformin uutta luovia toteuttamistapoja on tulossa. Kerron niistä blogeissani, joten kannattaa seurata.