Viime torstaina meillä YritysAmiksen työntekijöillä oli jälleen hieno koulutustilaisuus. Elokuvaohjaaja Klaus Härö tarkasteli oman elokuvaohjaajaksi kehittymisensä ja Miekkailija-elokuvansa kautta toisen ihmisen kohtaamista ja näkemistä - ihmisenlukutaitoa. Seminaarin päätteeksi katsoimme Miekkailija-elokuvan kokonaisuudessaan.
Aiemmissa koulutuksissa olimme jo oppineet, että ykköset ja nollat ovat helppoja, mutta ihminen on vaikea. Jokainen kantaa mukanaan siihenastista elämäänsä ja tapa kokea ja katsoa asioita on jokaisella erilainen. Jos kaikki tiimin jäsenet saadaan tekemään samaa asiaa yhteisen päämäärän hyväksi ja jos kaikilla on sama käsitys päämäärästä, syntyy hyvä lopputulos. On yhteinen käsikirjoitus ja jokainen toimii sen käsikirjoituksen mukaan.
Aina kaikki eivät kuitenkaan halua toimia käsikirjoituksen mukaan, vaan tekevät omaa elokuvaansa. Joskus on myös niin, että kaikki vakuuttavat toimivansa käsikirjoituksen mukaan, mutta kaikkien käsitys tarinasta ei olekaan samanlainen. Ollaan ikään kuin eri elokuvassa, vaikka uskotaan olevamme samassa. Tällaisessa tilanteessa toista on vaikea ymmärtää ja ristiriitoja lähes mahdoton ratkaista. Eletään eri todellisuudessa ja eteneminen on vaikeaa.
Jokainen ihminen haluaa tulla nähdyksi. Niin opiskelija kuin opettajakin. Oppimistilanteissa helposti käy niin, että opettaja vie asiaa eteenpäin aktiivisten ja innostuneiden kanssa eikä huomaa hiljaisia ja vetäytyviä. Joskus voi tilanne olla sellainen, että yliaktiiviset tai tilanteeseen sopeutumattomat vievät kaiken huomion ja muut saavat selviytyä omillaan. Tämä tilanne on tyypillisin ylökoulussa ei enää niinkään ammatillisessa oppilaitoksessa. On tärkeää nähdä jokainen, myös se pieni ja heikko. On myös tärkeää eläytyä hänen tilanteeseensa myötätuntoisesti. Ei välttämättömänä pahana, "heikkona aineksena".
YritysAmiksen pedagogiikka lähtee ajatuksesta, että yritysmäisessä oppimisympäristössä opittaessa jokaista pystytään ohjaamaan hänen senhetkisen osaamisensa tasolle sopiviin tehtäviin. Jokaista tuetaan hänen tarpeidensa mukaan. AmisYrityksen töitä tehtäessä voidaan oppia hyvin monilla tavoilla. Joku oppii tekemällä mutta ei jaksa tai pysty esimerkiksi lukemalla perehtymään asiaan. Toinen voi työtä tehdessään paneutua ongelmaan myös esimerkiksi verkosta tietoa hakemalla ja näin syventää oppimistaan. Jollekin on ominaista ensin perehtyä asiaan teoreettisesti vaikka verkkokurssin kautta ja sitten ryhtyä tekemään.Tehtävään voi perehtyä myös vanhemman opiskelijan kanssa tai erityisopettajan tukemana. Moni oppii paremmin kuulemalla kuin lukemalla. Kaikki eri tavoilla oppivat paiskivat töitä samassa AmisYrityksessä. Kaikki ovat samassa elokuvassa. Jokaisen työpanos on tärkeä lopputuloksen kannalta. Yhteinen päämäärä on saada määräaikaan mennessä valmiiksi asiakkaan tilaama tuote tai palvelu. Jokaisen toive on tyytyväinen asiakas.
Kun saamme kaikki työskentelemään yhdessä yhteisen tavoitteen puolesta, syntyy hyvä lopputulos, josta kunnia kuuluu kaikille.
Opettajiamme on pohdituttanut kysymys, voiko pienen ja heikon ja vahvan ja kunnianhimoisen nähdä yhtä aikaa. Onko toisen näkeminen poissa toiselta. Ei saisi olla. Molemmilla on oikeus tulla nähdyksi ja kannustetuksi. Ihmiset ovat erilaisia niin koulussa kuin muuallakin yhteiskunnassa. Yhdestä tulee huippusäveltäjä ja minä vain laulelen pubissa karaokea. Luokkakaverista tulee miljonääri, toisesta tavallinen palkansaaja, joka ei edes halua miljonääriksi. Kaikki he ovat joskus käyneet samaa koulua ja toivottavasti tulleet nähdyiksi omilla vahvuusalueillaan. Kaikkien kykyjä ja kunnianhimoa tulee ruokkia. Siis kaikkien.
Klaus Härö vakuutti meille, että elokuvaohjaajan työ on ammatti kuten opettajankin. Kumpaakin ammattia voi oppia. Jos haluamme, voimme oppia tukemaan sekä pientä ja heikkoa että vahvaa ja kunnianhimoista. Se oppii, joka haluaa, sitä mitä haluaa. Jos ei oikeasti halua, ei myöskään opi. Opettaja ei saa olla kateellinen menestyville opiskelijoille. On hyväksyttävä sekin, että opiskelija menee opettajan ohi taidoissa ja tiedoissa. Myöskään ei saa olla ylenkatseellinen heikompia kohtaan. Oikein toimimalla kaikki saavat kokea onnistumisia.
Sunday, May 24, 2015
Sunday, May 17, 2015
Pitääkö yrittäjyyskasvattajan ripotella tuhkaa päällensä?
Pitäisikö meidän YritysAmislaisten nyt ripotella tuhkaa päällemme vai pitäisikö kastautua tervassa ja kieriskellä höyhenissä? Näin varmasti pitäisi, mikäli uskomme Maria Rytkösen Helsingin Sanomissa julkaistua mielipidekirjoitusta (HS 16.5.2015).
Maria Rytkönen toteaa, että nuoria kannustetaan yrittäjiksi vastuuttomasti. Hän puhuu mantraksi muodostuneesta yrittäjyyshypetyksestä, paheksuu nuorten yrittäjien menestystarinoiden kertomista nuorille ja uskoa, että yrittäjyys pelastaisi meidät vaikeasta taloustilanteesta. Yksilölliset asenteet ja ominaisuudet eivät hänen mielestään ratkaise ongelmaa, joka johtuu rakenteellisesta ja yhteiskunnallisesta ongelmasta. Eivät varmasti yksin ratkaisekaan, mutta ovat hyvänä apuna. Me ihmisethän tätä maailmaa kuitenkin pyöritämme.
Jokaisella on vain yksi elämä. Tämä meidän ainoamme. Opettajana ja ammatillisena kasvattajana kohtaan kuluvan toukokuun lopussa jo kolmattakymmenettä kertaa innostuneen joukon ammattiin valmistuneita nuoria, joiden työelämä on edessä. Taas on se aika, jolloin mietin, mitä heille valmistujaispuheessani matkaevääksi annan.
Sanonko heille, että haaveilkaa, toivokaa, unelmoikaa. Älkää jääkö kotiin mököttämään, vaan lähtekää toteuttamaan unelmaanne. Etsikää omaa paikkaanne, kolkuttakaa kaikkia ovia, yrittäkää. Jos kukaan ei tarjoa teille työtä, luokaa työnne itse. Kyllä elämä kantaa.
Vai sanoisinko, että odotelkaa viisi, ehkä kymmenen vuotta, että globaali markkinatalous pyörähtää nousuun ja vetää teidät mukanaan. Odotelkaa, ehkä poliitikot joskus lähitulevaisuudessa uskaltavat tarttua talouden ja yhteiskunnan rakenteellisiin ongelmiin. Älkää nyt ainakaan itse ryhtykö yrittämään. Siihen sisältyy monia riskejä. Ehkä yritysideanne on huono, ehkä keksintönne ei saakaan riittävää rahoitusta, ehkä tuotteellenne ei riitäkään kysyntää, ehkä teillä ei olekaan riittäviä yrittäjävalmiuksia, ehkä...
Taidanpa kuulua niihin vastuuttomiin, jotka kehottavat kääntämään jokaisen kiven, tekemään, liikkumaan, perustamaan vaikka oman yrityksen niiden kokemusten ja valmiuksien varassa, joita opiskeluaikana on saanut. Aina kannattaa mieluummin tehdä jotain kuin lamaantua odottamaan. Silläkin uhalla, että saattaa epäonnistua.
YritysAmiksessa kehitämme yrittämällä oppimisen pedagogiikkaa. Päätarkoituksemme ei ole kouluttaa yrittäjiä. Tärkeintä on luoda oppimisympäristö, jossa oppiminen on palkitsevaa, kunkin omien kykyjen mukaista ja tehokasta. Kehitämme opiskelijoiden yrittäjämäistä asennetta, uskoa omiin voimiin ja siihen, että omaan elämään voi itse vaikuttaa.
Toivottavasti myös tasoitamme niiden tietä, joille yrittäjyys on realistinen vaihtoehto. Kaikista ei ole yrittäjiksi, mutta yrittäjäasenteesta ja aktiivisuudesta hyötyvät kaikki. Innovaatioita, laadukasta koulutusta ja investointeja tarvitaan. Toivottavasti jokainen koulutettu nuori kehittelee omia innovaatioitaan vaikka yritysideaksi asti. Nämä seikat toimivat vuorovaikutuksessa keskenään. Jokainen hoitaa omaa tonttiaan. Itse aion omalla ammatillisen koulutuksen tontillani jatkaa yrittäjyyshypetystä. Samalla toivon, että poliitikot, AY-liike ja elinkeinoelämän päättäjät hoitavat oman tonttinsa asiat kuntoo. Yrittämällä eteenpäin. Periksi ei anneta.
Maria Rytkönen toteaa, että nuoria kannustetaan yrittäjiksi vastuuttomasti. Hän puhuu mantraksi muodostuneesta yrittäjyyshypetyksestä, paheksuu nuorten yrittäjien menestystarinoiden kertomista nuorille ja uskoa, että yrittäjyys pelastaisi meidät vaikeasta taloustilanteesta. Yksilölliset asenteet ja ominaisuudet eivät hänen mielestään ratkaise ongelmaa, joka johtuu rakenteellisesta ja yhteiskunnallisesta ongelmasta. Eivät varmasti yksin ratkaisekaan, mutta ovat hyvänä apuna. Me ihmisethän tätä maailmaa kuitenkin pyöritämme.
Jokaisella on vain yksi elämä. Tämä meidän ainoamme. Opettajana ja ammatillisena kasvattajana kohtaan kuluvan toukokuun lopussa jo kolmattakymmenettä kertaa innostuneen joukon ammattiin valmistuneita nuoria, joiden työelämä on edessä. Taas on se aika, jolloin mietin, mitä heille valmistujaispuheessani matkaevääksi annan.
Sanonko heille, että haaveilkaa, toivokaa, unelmoikaa. Älkää jääkö kotiin mököttämään, vaan lähtekää toteuttamaan unelmaanne. Etsikää omaa paikkaanne, kolkuttakaa kaikkia ovia, yrittäkää. Jos kukaan ei tarjoa teille työtä, luokaa työnne itse. Kyllä elämä kantaa.
Vai sanoisinko, että odotelkaa viisi, ehkä kymmenen vuotta, että globaali markkinatalous pyörähtää nousuun ja vetää teidät mukanaan. Odotelkaa, ehkä poliitikot joskus lähitulevaisuudessa uskaltavat tarttua talouden ja yhteiskunnan rakenteellisiin ongelmiin. Älkää nyt ainakaan itse ryhtykö yrittämään. Siihen sisältyy monia riskejä. Ehkä yritysideanne on huono, ehkä keksintönne ei saakaan riittävää rahoitusta, ehkä tuotteellenne ei riitäkään kysyntää, ehkä teillä ei olekaan riittäviä yrittäjävalmiuksia, ehkä...
Taidanpa kuulua niihin vastuuttomiin, jotka kehottavat kääntämään jokaisen kiven, tekemään, liikkumaan, perustamaan vaikka oman yrityksen niiden kokemusten ja valmiuksien varassa, joita opiskeluaikana on saanut. Aina kannattaa mieluummin tehdä jotain kuin lamaantua odottamaan. Silläkin uhalla, että saattaa epäonnistua.
YritysAmiksessa kehitämme yrittämällä oppimisen pedagogiikkaa. Päätarkoituksemme ei ole kouluttaa yrittäjiä. Tärkeintä on luoda oppimisympäristö, jossa oppiminen on palkitsevaa, kunkin omien kykyjen mukaista ja tehokasta. Kehitämme opiskelijoiden yrittäjämäistä asennetta, uskoa omiin voimiin ja siihen, että omaan elämään voi itse vaikuttaa.
Toivottavasti myös tasoitamme niiden tietä, joille yrittäjyys on realistinen vaihtoehto. Kaikista ei ole yrittäjiksi, mutta yrittäjäasenteesta ja aktiivisuudesta hyötyvät kaikki. Innovaatioita, laadukasta koulutusta ja investointeja tarvitaan. Toivottavasti jokainen koulutettu nuori kehittelee omia innovaatioitaan vaikka yritysideaksi asti. Nämä seikat toimivat vuorovaikutuksessa keskenään. Jokainen hoitaa omaa tonttiaan. Itse aion omalla ammatillisen koulutuksen tontillani jatkaa yrittäjyyshypetystä. Samalla toivon, että poliitikot, AY-liike ja elinkeinoelämän päättäjät hoitavat oman tonttinsa asiat kuntoo. Yrittämällä eteenpäin. Periksi ei anneta.
Sunday, May 10, 2015
Äidit ovat maailmassa paljon vartijoina
Isä oli leiponut soman täytekakun, tehnyt nätit voileivät ja kattanut kauniisti keittiön pöydälle. Etelä-Suomessa asuvien lasten onnittelukortit nojaavat ruusupuskaan. Istun siis äitienpäivän hitaalla aamupalalla ja kirjoitan ajatuksia äidin roolista omassa perheessämme.
Marjo Oikarinen kirjoitti Kainuun Sanomien kolumnissaan, että äitien tärkein tehtävä on vastata lasten kysymyksiin. Aloin miettiä, mikä minun tärkein äititehtäväni on ollut ja millaisia kasvatusperiaatteita perheessämme on noudatettu. Mietinnän jälkeen tulin samaan johtopäätökseen kuin aiemminkin asiaa pohtiessani. Perheemme kasvatusperiaatteita ei ole koskaan liimattu jääkaapin oveen. Olemme vain olleet ja eläneet arkeamme ja juhlaamme yhdessä lasten kanssa. Omat arvot, maailmankatsomus ja oman lapsuudenkodin perintö on tietysti vaikuttanut taustalla.
Lapset ovat olleet kaikessa mukana. Lasten ollessa pieniä, harrastukset olivat yhteisiä. Hiihdettiin, retkeiltiin, marjastettiin, tehtiin lomamatkoja, juhlittiin syntymäpäiviä, jouluja ja juhannuksia yhdessä sukulaisten ja ystävien kanssa. Käytiin töissä ja koulussa, tehtiin ruokaa ja siivottiin. Luettiin kirjoja ja kuunneltiin musiikkia. Kuvataide oli lasten tärkeä harrastus ja kuvataidekoulu heidän oma juttunsa.
Tärkeä "kasvattaja" oli mielestäni lasten ja heidän kavereidensa itse organisoima leikki. Sama leikki saattoi jatkua päiväkausia. Joskus taisi lastenhuoneen lamppukin pudota, kun rosvojen ja seriffin kamppailu saluunassa yltyi käsirysyksi. Postivaunujen jalokivilasti oli ryöstetty ja lainkoura vaati saalista sen lailliselle omistajille. Pienten poikien sormet olivat näpertäneet piirustuspaperista jalokiviä, joiden oikeaoppisuus tarkastettiin aihetta käsittelevästä kirjasta.
Kun yhdessä oltiin, kuljettiin ja keskusteltiin, vanhempien ajatukset maailmasta kierrätettiin lasten ajatusten kautta takaisin vanhemmille. Kun lasten ikä karttui, entistä enemmän ainesta tuli heidän omasta maailmastaan. Me vanhemmat aloimme ollakin enemmän saamapuolella. Lapset olivat sanansaattajia nuorten maailmasta. Heiltä sai vinkkejä tärkeistä kirjoista ja ajatuksista, joista meillä vanhemmilla ei ollut tietoa. Huomasin, että meille oli kasvanut maailmanmenosta kiinnostuneita, ajattelevia nuoria, joiden näkemyksiä saatoin arvostaa ja joiden tiedoista ottaa oppia.
Kun nuorin lapsemme suuntasi pääkaupunkiin opiskelemaan, mieheni totesi hieman haikeana, että nyt meidän perheen intelligenssi putosi yli puolella. Äidin tehtävä? Eletään, ollaan ja touhutaan yhdessä lasten kanssa. Puhutaan ja kuunnellaan.
Kouluunkin haluaisin luoda samantapaista ilmapiiriä. Olisi hienoa, jos me työntekijät voisimme arvostaa toisiamme ja ottaa vain omankokoisemme tilan. Näin antaisimme tilaa myös työkavereille ja opiskelijoiden ajatuksille. Yhdessä tuottaisimme tietoa, kokemusta ja oppimista.
Hyvää äitienpäivää ja jaksamista kaikille äideille. Äiti on maailmassa paljon vartijana.
Marjo Oikarinen kirjoitti Kainuun Sanomien kolumnissaan, että äitien tärkein tehtävä on vastata lasten kysymyksiin. Aloin miettiä, mikä minun tärkein äititehtäväni on ollut ja millaisia kasvatusperiaatteita perheessämme on noudatettu. Mietinnän jälkeen tulin samaan johtopäätökseen kuin aiemminkin asiaa pohtiessani. Perheemme kasvatusperiaatteita ei ole koskaan liimattu jääkaapin oveen. Olemme vain olleet ja eläneet arkeamme ja juhlaamme yhdessä lasten kanssa. Omat arvot, maailmankatsomus ja oman lapsuudenkodin perintö on tietysti vaikuttanut taustalla.
Lapset ovat olleet kaikessa mukana. Lasten ollessa pieniä, harrastukset olivat yhteisiä. Hiihdettiin, retkeiltiin, marjastettiin, tehtiin lomamatkoja, juhlittiin syntymäpäiviä, jouluja ja juhannuksia yhdessä sukulaisten ja ystävien kanssa. Käytiin töissä ja koulussa, tehtiin ruokaa ja siivottiin. Luettiin kirjoja ja kuunneltiin musiikkia. Kuvataide oli lasten tärkeä harrastus ja kuvataidekoulu heidän oma juttunsa.
Tärkeä "kasvattaja" oli mielestäni lasten ja heidän kavereidensa itse organisoima leikki. Sama leikki saattoi jatkua päiväkausia. Joskus taisi lastenhuoneen lamppukin pudota, kun rosvojen ja seriffin kamppailu saluunassa yltyi käsirysyksi. Postivaunujen jalokivilasti oli ryöstetty ja lainkoura vaati saalista sen lailliselle omistajille. Pienten poikien sormet olivat näpertäneet piirustuspaperista jalokiviä, joiden oikeaoppisuus tarkastettiin aihetta käsittelevästä kirjasta.
Kun yhdessä oltiin, kuljettiin ja keskusteltiin, vanhempien ajatukset maailmasta kierrätettiin lasten ajatusten kautta takaisin vanhemmille. Kun lasten ikä karttui, entistä enemmän ainesta tuli heidän omasta maailmastaan. Me vanhemmat aloimme ollakin enemmän saamapuolella. Lapset olivat sanansaattajia nuorten maailmasta. Heiltä sai vinkkejä tärkeistä kirjoista ja ajatuksista, joista meillä vanhemmilla ei ollut tietoa. Huomasin, että meille oli kasvanut maailmanmenosta kiinnostuneita, ajattelevia nuoria, joiden näkemyksiä saatoin arvostaa ja joiden tiedoista ottaa oppia.
Kun nuorin lapsemme suuntasi pääkaupunkiin opiskelemaan, mieheni totesi hieman haikeana, että nyt meidän perheen intelligenssi putosi yli puolella. Äidin tehtävä? Eletään, ollaan ja touhutaan yhdessä lasten kanssa. Puhutaan ja kuunnellaan.
Kouluunkin haluaisin luoda samantapaista ilmapiiriä. Olisi hienoa, jos me työntekijät voisimme arvostaa toisiamme ja ottaa vain omankokoisemme tilan. Näin antaisimme tilaa myös työkavereille ja opiskelijoiden ajatuksille. Yhdessä tuottaisimme tietoa, kokemusta ja oppimista.
Hyvää äitienpäivää ja jaksamista kaikille äideille. Äiti on maailmassa paljon vartijana.
Sunday, May 3, 2015
"Matikka voi olla nelonen, mutta uskonnossa pitää olla kymppi"
YritysAmiksen tietoturvallisuuden ja sosiaalisen median teemavuosi on lopuillaan. Teemavuoden aikana olemme valmistautuneet sosiaalisen median lisääntyvään käyttöön opiskelussa, verkostoitumisessa ja markkinoinnissa. Jokainen työntekijä käyttää vähintään Facebookia oppilaitoksen virallisen Moodle-verkkoalustan lisäksi. Opiskelun tukena toimii jo kymmeniä Facebook-ryhmiä, blogeja, käytetään Youtubea, Pinterestiä yms. sosiaalisen median välineitä oppimisessa. YritysAmiksen tapahtumista ja saavutuksista kerrotaan sosiaalisessa mediassa päivittäin. Opettajien some-aktiivisuus on lisääntynyt. Esimerkkinä vaikkapa tämä koulutusjohtajan blogi. Sosiaalisesta mediasta on tullut arkipäivää, mikä antaa vahvaa tukea YritysAmiksen yritysmäiselle ja osaamislähtöiselle toiminnalle jatkossa.
Viime maanantaina ja tiistaina teemavuosi huipentui YritysAmiksen vuoden somettaja -kilpailun voittajien julkistamiseen ja koulupäivään somessa. Vuoden 2014 Some Yllättäjäksi valittu Sampo Kaulanen, Äkäslompolon kyläkauppias, kertoi yrittäjäntiestään ja sosiaalisen median käytöstä yrityksensä markkinoinnissa. Sampon tarina upposi yleisöön. Sekä nuoret että työntekijät kuuntelivat hiiren hiljaa. Hiljaisuuden keskeytti vain tämän tästä kuulunut naurunpyrskähdys, jonka Sampon tarina synnytti.
Sampon tarinan voisi kiteyttää kahteen viestiin:
1. Pane itsesi likoon. Toteuta ideoitasi rohkeasti. Ota rohkeasti yhteyttä ja verkostoidu. Isokaan johtaja ei purematta niele vaan saattaa innostua raikkaasta ideastasi. Ole ahkera ja sinnikäs. "...ja jos innostun jostain, siitä tulee minulle ihan pakkomielle."
2. 255 000 tykkääjää Facebookissa, 10 500 follaajaa Instagramissa...Some-näkyvyyden seurauksena yhteistyötarjouksia satelee jopa suurilta pörssiyhtiöiltä. Kuudensadan asukkaan Äkäslompolon kyläkauppias voi saada merkittäviä kumppaneita.
"Sain pankista 10 miljoonaa lainaa. Aika hyvin nuorelta mieheltä, jolla oli koulussa matikka nelonen. Matikka voi olla nelonen, mutta uskonnon pitää olla kymppi. Ilman uskoa omiin kykyihin ja mahdollisuuksiin ei parhaallakaan koulutuksella pärjää. Tiestysti koulutus on tärkeää ja siitä on apua, mutta se ei yksin riitä." Näin siis linjasi Sampo Kaulanen.
Somettaja-kilpailun avulla lisäsimme somen käyttöä ja opiskelimme somessa toimisen etiikkaa ja pelisääntöjä. Kilpailun kriteereinä oli muun muassa lain, tekijänoikeuksien ja hyvän maun kunnioittaminen, visuaalisesti ja kielellisesti laadukas sisältö, omaperäisyys, toiminnan säännöllisyys ja seuraajien määrä.
Tiistaina vietimme koulupäivän somessa. Aamulla jokainen opiskelija ja työntekijä suoritti Moodlessa Tekijänoikeuksien ABC -testin. Sen jälkeen jalkauduttiin eri puolille kaupunkia opettajien antamia tehtäviä suorittamaan. Opiskelijat kuvasivat, kirjoittivat, haastattelivat ja etsivät tietoa netistä. Työn aikana oltiin opettajiin ja opiskeluryhmäläisiin yhteydessä somen välityksellä. Tulokset julkaistiin somettaja-kilpailun Facebook-sivuilla ja muissa välineissä. Muun muassa Blueberry-blogissa.
Päivä somessa päättyi palautekyselyyn. Opiskelijoiden palaute oli muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kiittävää. Erilainen koulupäivä oli ollut innostava ja Sampo Kaulasen luentoa kehuivat kaikki. Myös tällä tiellä eteenpäin YritysAmista kohti.
Viime maanantaina ja tiistaina teemavuosi huipentui YritysAmiksen vuoden somettaja -kilpailun voittajien julkistamiseen ja koulupäivään somessa. Vuoden 2014 Some Yllättäjäksi valittu Sampo Kaulanen, Äkäslompolon kyläkauppias, kertoi yrittäjäntiestään ja sosiaalisen median käytöstä yrityksensä markkinoinnissa. Sampon tarina upposi yleisöön. Sekä nuoret että työntekijät kuuntelivat hiiren hiljaa. Hiljaisuuden keskeytti vain tämän tästä kuulunut naurunpyrskähdys, jonka Sampon tarina synnytti.
Sampon tarinan voisi kiteyttää kahteen viestiin:
1. Pane itsesi likoon. Toteuta ideoitasi rohkeasti. Ota rohkeasti yhteyttä ja verkostoidu. Isokaan johtaja ei purematta niele vaan saattaa innostua raikkaasta ideastasi. Ole ahkera ja sinnikäs. "...ja jos innostun jostain, siitä tulee minulle ihan pakkomielle."
2. 255 000 tykkääjää Facebookissa, 10 500 follaajaa Instagramissa...Some-näkyvyyden seurauksena yhteistyötarjouksia satelee jopa suurilta pörssiyhtiöiltä. Kuudensadan asukkaan Äkäslompolon kyläkauppias voi saada merkittäviä kumppaneita.
"Sain pankista 10 miljoonaa lainaa. Aika hyvin nuorelta mieheltä, jolla oli koulussa matikka nelonen. Matikka voi olla nelonen, mutta uskonnon pitää olla kymppi. Ilman uskoa omiin kykyihin ja mahdollisuuksiin ei parhaallakaan koulutuksella pärjää. Tiestysti koulutus on tärkeää ja siitä on apua, mutta se ei yksin riitä." Näin siis linjasi Sampo Kaulanen.
Somettaja-kilpailun avulla lisäsimme somen käyttöä ja opiskelimme somessa toimisen etiikkaa ja pelisääntöjä. Kilpailun kriteereinä oli muun muassa lain, tekijänoikeuksien ja hyvän maun kunnioittaminen, visuaalisesti ja kielellisesti laadukas sisältö, omaperäisyys, toiminnan säännöllisyys ja seuraajien määrä.
Tiistaina vietimme koulupäivän somessa. Aamulla jokainen opiskelija ja työntekijä suoritti Moodlessa Tekijänoikeuksien ABC -testin. Sen jälkeen jalkauduttiin eri puolille kaupunkia opettajien antamia tehtäviä suorittamaan. Opiskelijat kuvasivat, kirjoittivat, haastattelivat ja etsivät tietoa netistä. Työn aikana oltiin opettajiin ja opiskeluryhmäläisiin yhteydessä somen välityksellä. Tulokset julkaistiin somettaja-kilpailun Facebook-sivuilla ja muissa välineissä. Muun muassa Blueberry-blogissa.
Päivä somessa päättyi palautekyselyyn. Opiskelijoiden palaute oli muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kiittävää. Erilainen koulupäivä oli ollut innostava ja Sampo Kaulasen luentoa kehuivat kaikki. Myös tällä tiellä eteenpäin YritysAmista kohti.
Subscribe to:
Posts (Atom)