Ilmaveiviasenteella kohti YritysAmista

YritysAmista on "virallisesti" rakennettu kolme kuukautta. Ensimmäinen koko joukkueen koulutustilaisuus pidettiin viime tiistaina. Paikalla elokuvateatteri BioRexissä oli 80 työntekijää. Vain kriittisimpiin työtehtäviin oli jäänyt muutamia hommiin. Muun muassa eläimet on hoidettana koulutuspäivinäkin. Muuten koko porukka oli koossa.

Aloitimme päivän jakamalla. Eri alojen ihmiset esittelivät toisilleen tähän mennessä suunniteltua. Kaikkien alojen yritysmäiset ympäristöt olivat jo selvästi hahmollaan. Parin vuoden sisällä kohtaatte KAO:n liiketalouden alalla, luonnonvara-alalla ja kulttuurialalla modernin toimiston, kahviloita, monipuolisen vihermyymälän, uutishuoneen, pelistudion, monenlaisia pikkupuoteja, sisustamon, kauneuskeskuksen, elokuvateatterin, kuvaamon, luovien alojen avokonttorin, luovien ajatusten ja rentoutumisen tiloja ja ties mitä muuta.

Yritysmäisissä oppimisympäristöissä opiskelijat toimivat kullekin alalle ominaisissa työrooleissa. He oppivat asiakaspalvelua, neuvottelutaitoa, työtehtäviin liityvien sopimusten tekoa, markkinointia ja tietysti monipuolisesti oman alansa ammattitaitoja.

Yritykset tarjoavat palveluja YritysAmiksen NY-yrityksille, osuuskuntayrittäjille, KAO:eri toimijoille ja tietysti ulkopuolisille asiakkaille. Opiskelijat pyörittävät toimintaa kukin omien vahvuuksiensa mukaan ja opettajat ohjaavat, auttavat ja tsemppaavat. Kaikki löytävät paikkansa ja kunnia kuuluu kaikille.

Jaoimme myös tähän mennessä työelämän työprosessien mukaan organisoituja oppimisprojekteja eri aloilta. Miten paljon meillä jo onkaan hyviä kokemuksia laajoistakin tilaajille toteutetuista tehtäväkokonaisuuksista ja yritysmäisestä työskentelystä. Opiskelijamme ovat tuottaneet melkoisen määrän asiakastöitä, joissa he ovat saaneet paljon omaa vastuuta ja opettajat ovat osannet astua
sparraajan ja opastajan rooliin.

Esittelyjen pohjalta saatoimme varmistua siitä, että oikealla tiellä ollaan. Saimme ideoita toisiltamme ja vahvistuksen,  että pystymme viemään YritysAmis -unelmamme maaliin.

Koulutustilaisuutemme toinen osuus sujui Petri Rajaniemen johdolla. Koimme riemastuttavan tykityksen muutosasennetta, rohkeutta ja uskoa itseemme.

Aluksi totesimme, että Suomella on loistavat edellytykset. Olemme maailman kärkeä lähes kaikilla mittareilla. Mistä siis kiikastaa?  Asenne ratkaisee menestyksen. Jos ei ota riskejä, mitään uutta ei voi saavuttaa. Ilmaveiviasenteella kannattaa heittäytyä tilanteeseen silloin, kun se kohdalle sattuu. Ei kannata jäädä kohkaamaan, onnistuuko, ei onnistu, uskallanko, en uskalla. Silloin tilaisuus on jo mennyt. Tartu tilaisuuteen ja luota itseesi, Luo polkuja, joita kukaan ei ole vielä astunut. Meillä on menetettävänä vain vanha, uudistusta kaipaava koulu. Näin me Petri Rajaniemen kannustama vakuutimme toisillemme.

Tiedostamme myös muutosvastarinnan olemassaolon ja syyn. Kun koko ympäröivä maailma muuttuu, tunnemme turvattomuutta. Pelko tuntemattoman edessä ruokkii muutosvastarintaa. Ihminen kaipaa turvallisuutta ja liittoutumista muiden ihmisten kanssa. Mutta olemme myös uteliaita ja kokeilunhaluisia ja haluamme luoda uutta. Muutenhan vaeltelisimme edelleen keräilemällä suuhumme juuria, kasveja ja pikkuötököitä. Eläisimme pienen hetken, lisääntyisimme ja kuolisimme pois.

Me yritysamislaiset olemme valinneet rohkeuden. Olemme päättäneet mennä ilmaveiviasenteella eteenpäin. Tartumme tilaisuuteen ja astelemme ennen astumattomia reittejä. Luomme uusia polkuja koulutuksen maastoon. Jotain voi mennä pieleen, mutta tulos muuttuu vasta, kun toiminta muuttuu.

Voi tulla sanomista, mutta jos sanomista ei tule, mikään ei ole muuttunut.

Puolueet jättivät koulutuksen oman onnensa varaan, onko valta nyt meillä

Lukiessani Hesaria sunnuntain hitaalla aamupalalla etsin kiinnostavia koulutuksen avauksia blogini höysteeksi. Ovathan eduskuntavaalit ovella, joten varmasti poliitikot ovat jo heränneet keskustelemaan koulutuksesta. Koulutus ja tutkinus on linjattu pienen, kehittyneen valtion yhdeksi tärkeimmistä kilpailutekijöistä jo vuosikymmeniä. Se on ollut myös ihmisten tasa-arvoisuuden ja sosiaalisen liikkuvuuden mahdollistaja. Missä luuraavat puolueiden tärkeät koulutuspoliittiset avaukset?

HS oli yhdessä jutussa kiteyttänyt puolueiden vaaliohjelmien keskeiset tavoitteet. Monta sanaa koulutuksesta ei näihin kiteytyksiin sopinut. Kokoomuksen ja vihreiden pääteemoihin mahtui sana koulutus, mutta mitään uutta koulutusta kehittävää avausta ei heilläkään ole. Demareiden, perussuomalaisten ja kristillisten kiteytyksessä ei koulutuksesta ole sanaakaan. Ilmeisesti koulutus ei heidänkään ohjelmassaan kovin keskeisesti ole esillä. Keskusta haluaa, että lukiota voi käydä kotoa, vasemmistoliitto ehdottaa 800 euron opintotukea ja Rkp aikaistaisi kielten opetusta. 

Säälittävää. Kaukana ovat ajat, jolloin koulutuksen kehittäminen oli keskiössä ja opetusministeriksi nimitettiin painava, osaava ihminen. Luotiin peruskoulu ja myöhemmin uskallettiin poistaa tasokurssit, kehitettiin kattava korkeakoulujärjestelmä sivistyksen, tasa-arvon ja talouden nousua tukemaan. Nyt hallitus varmemmaksi vakuudeksi viimeisenä tekonaan romutti rahoitusjärjestelmää ja järjestäjäverkkoa koskevat lakinsa. Pani päänsä pensaaseen ja jätti likaisen työn meille. Rahat kuitenkin viedään, joten kaikki kurjistuvat ja lopulta heikoimmat kuolevat pois. Vaihtoehtona olisi ollut hallittu, poliittisesti ohjattu rakennemuutos. Meidät on siis jätetty oman onnemme nojaan ilman poliittista ohjausta.

Valtatyhjiöhän tuppaa aina täyttymään. Miten siis alamme käyttää meille unohdettua valtaa? 

Jatkoin aamulehden lukemista ja onnekseni törmäsin Oulun Ritaharjun koulun rekrytoinnista kertovaan juttuun. Muuten olisin vaipunut synkkyyteen. Ritaharjussa oppilaat on otettu mukaan opettajien valintaan. Lehtikuvassa tömäkännäköiset, vakava-ilmeiset 14-vuotiaat, tyttö ja poika, 

heittelevät hakijalle kysymyksiä. "Millainen on ilmapiiri ryhmässäsi? Pitääkö opettajan olla vaativa ja millä tavalla? Miten saat oppilaat ylittämään oman rimansa? Vararehtori linjaa, että tärkeintä on, että rehtori näkee sivusta, miten hakija reagoi oppilaiden läsnäoloon. "Näen katsooko hakija oppilaisiin vai minuun. Syntyykö tasavertainen tilanne ja miten aikuinen suhtautuu tuleviin oppilaisiin."

Osa hakijoista jännittää nuorten kysymyksiä osa taas rentoutuu. Nuorten jännittäminen ei ole hyvä merkki. Oppilaat näkevät läsnäolonsa tärkeäksi. Opettaja tutustuu nuorten näkökulmaan. Se voi poiketa suuresti opettajan näkökulmasta.

Ilahduin Ritaharjun koulun rekrytointijutusta kovasti. Tässä meille esimerkki koulua kehittävistä asioista, jotka eivät maksa mitään, mutta edellyttävät meiltä hoksaamista ja uskallusta. Uskoisin, että tällaisella rekrytoinnilla valittu opettaja ymmärtää vihjeen. Tulevassa työssään hän varmaankin ajattelee oppilaitaan toimivina subjekteina, joiden lähestymiset pitää ottaa tosissaan. Oppilasta pitää kuunnella ja hänelle pitää vastata aikuisten oikeasti. Perinteinen vanhemman auktoriteettia korostava "siksi kun minä sanon" -vastaus ei enää kelpaa. 

Mitä kauemmin olen ollut koulussa töissä (35 vuotta) sitä enemmän olen alkanut tajuta, kuinka vähän oikeasti ymmärrän ja osaan ottaa huomioon opiskelijan näkökulmaa ja lähtökohtia ja niiden valtavaa kirjoa. Opiskelijoiden ottaminen mukaan työntekijöiden haastatteluihin on hyvä idea ymmärryksen lisäämisen suuntaan. Tällaista käytäntöä aletaan kehittää YritysAmiksen työhönotossa.

Voiko joukossa kohdata yksilön?

Olen viettänyt talvilomaa perheeni kanssa Äkäslompolon tuntureilla hiihdellen. Porukkamme nuorin haaveilee lastenlääkärin urasta ja suorittaa terveyskeskusjaksoa Tampereella. Tällä hetkellä hänen työnsä on neuvoloissa ja koululääkärinä. Olemme hiihdon lomassa keskustelleet paljon lapsista ja nuorista ja heidän selviytymisestään. Keskustelu on johtanut usein lasten kulttuuritaustoihin, vanhempiin ja opettajiin. Pojallani on monia opettajakavereita ja hän on keskusteluissa heidän kanssaan huomannut, miten eri näkökulmasta he näkevät nuoret opettajana kuin hän lääkärinä.

Nuorelle opettajalle isohko porukka yhdeksäsluokkalaisia on melkoinen haaste. Opettajan on keskityttävä ryhmän hallintaan, jotta selviytyisi tehtävästään. Monet yksilöt alkavat näyttäytyä
ongelmina, hankalina, keskittymiskyvyttöminä tai ilkeinä. Lääkäri kohtaa yhden ihmisen ja mahdollisesti hänen huoltajansa kerrallaan. Ongelmanuori näyttäytyy hänelle ihmisenä, jolla voi olla ehkä takanaan vaikeita elämänkohtaloita, keskittymiseen ja joukossa olemiseen liittyviä häiriöitä tai muita koulunkäyntiä vaikeuttavia pulmia. Hän näkee helpommin nuoren haurauden ja hänen vaikeutensa olla olemassa mutta myös hänen unelmansa, sympaattisuutensa ja hätänsä maailmassa, jossa hänen on vaikea olla. Hän kohtaa ihmisen ja kohtaamisen lähtökohta on positiivinen.

Voiko joukossa kohdata yksilön?
Koulussa ei ole yksityisopettajia eikä nuoria voi kapseloida ryhmästä erilleen. Mukana on aina ryhmän dynamiikka ja lukuisat risteilevät ihmissuhteet samaan aikaan. Kuitenkin me amisyrityksessä oppimisen pedagogiikkaa kehittelevät opettajat olemme päättäneet kohdata jokaisen opiskelijan yksilönä ja auttaa häntä eteenpäin ottamalla huomioon hänen lähtökohtansa, kykynsä ja unelmansa. Olemmeko haukkaamassa liian isoa palaa? Tehtävä vaatii varmaankin muutosta sekä meidän arvomaailmassamme että toimintatavoissamme. Tärkein toimintatavan muutos liittyy mielestäni opettajien ryhmänä työskentelyyn. Kukaan ei yritäkään yksin selviytyä koko urakasta. Tämä on    keskeinen kokeilun kohde.                                                                      

Oman arvomaailman ja ihmiskäsityksen muuttaminen on ehkä isompi haaste. Tähän voisimme ottaa avuksi myös taiteen. Näin pressitilaisuudessa Klaus Härön juuri ensi-iltaan tulleen elokuvan Miekkailija. Se vaikutti minuun vahvasti. Keskustelin ohjaajan kanssa muun muassa siitä, miksi useimmissa hänen elokuvissaan pohditaan lapsen ja aikuisen suhdetta. Hän kertoi, " Lasten ja aikuisten kohtaamiset ovat aina kiinnostaneet minua. Lähes jokainen voi muistaa lapsuudestaan aikuisen, jonka läsnäolo tai oikealla hetkellä sanotut sanat ovat kannustaneet ja saattaneet antaa jopa koko elämän kannalta ratkaisevan "tönäisyn"." Hän kertoi myös hänellä itsellään olleen opettajia, jotka rohkaisivat häntä elokuvan tekemiseen. Hän koki, ettei olisi elokuvaohjaaja ilman noita aikuisia.
Miekkailijan teema on aikuisen rooli lapsen elämässä. Miten aikuinen näkee lapsen ja hänen tekemisensä ja miten aikuinen voi ohjata häntä oikeaan suuntaan. Me opettajat emme aina näe, miten todella tärkeitä vaikuttajia me olemme nuorten elämässä. Opettajan oikealla hetkellä lausutut sanat    kannattelevat nuorta jopa loppuelämän. Samoin väärät, mitätöivät ja vähättelevät sanat nakertavat  nuoren itsetuntoa. Ennestään heikon minuuden huonot sanat voivat suorastaan nujertaa.

Härön Miekkailija valoi uskoa siihen, että opettaja voi kohdata oppilaansa myös yksilöinä ja vahvistaa heidän elämänsä perustaa. Opettaja Endel Nelisistä muodostui lapsille miehen malli. Hän tarjosi lapsille miekkailuharrastuksen kautta tavoitteen ja unelman.

Aluksi poliittisista syistä pakenemaan joutuneen huippumiekkailijan oli vaikea sopeutua pienen kaupunkipahasen koulun voimistelunopettajan tehtävään. Hän koki, ettei erityisemmin pitänyt lapsista ei tullut toimeen heidän kanssaan. Kuitenkin hän oppi rakastamaan ja pitämään huolta heistä. Lopulta Endel riskeerasi koko elämänsä viemällä lapset Leningradiin valtakunnalliseen lasten miekkailuturnaukseen. Tarinan loppu kannattaa katsoa elokuvasta, joka pyörii juuri maamme elokuvateattereissa.

                                                                                                                                    


Me opettajatkin tarvitsemme taiteen voimaa kertomaan, mikä maailmassa on mahdollista. Endel Nelisin tarina perustuu tositapahtumiin. Hänen nimeään kantava miekkailuseura on edelleen olemassa. Endel olisi voinut valita myös toisin, alkaa toteuttaa rehtorin odotuksia jaelää rauhassa arkista elämäänsä. Hän valitsi muutoksen ja rohkeuden. Siinä meille esikuva.

Wanted kuljettajia

Vierailin viikonloppuna Lapualla kulttuurikeskus Paukun valokuvanäyttelyssä. Pysähdyin valokuvaaja Krister Löfrothin näyttelyn esipuheen äärelle. Hän totesi "... Jokainen meistä saa päättää, onko elämässään matkustaja vai kuljettaja. Muiden tekoja ja  toiveita ei voi valita, mutta kaikilla on vapaus valita oma suhtautumisensa jokaiseen tapahtumaan. Meillä on oikeus kokea intohimoa, tavoitella enemmän kuin tänään on käsillä. Löytää ja rakentaa oma onnemme. Jokaisella on lupa ja mahdollisuus."

YritysAmiksen rakentamisessa tavoittelemme enemmän kuin tänään on käsillä. Tarvitsemme paljon kuljettajia, jotka vievät yhteistä suunnitelmaamme eteenpäin. Myös kyytiläisiä tarvitaan. Haluamme kaikki työntekijät YritysAmiksen kyytiin. Kaikki eivät kuitenkaan voi olla matkustajia, koska silloinhan kone jää kentälle ruostumaan. Myös lennonjohdon on oltava kunnossa. Jos lennonjohto ei huolehdi, että kone pysyy valitussa suunnassa, se voi päätyä mihin tahansa, törmätä muihin koneisiin tai vaikka vuoreen.

Tarvitsemme koko ajan lisää kuljettajia, koska matka on pitkä ja yksillä silmillä ei jaksa loputtomiin. Vuoroa on vaihdettava useasti vuorokaudessa. Siksipä toivonkin, että mahdollisimman moni yritysamislainen päättää olla omassa työelämässään kuljettaja, jolla on YritysAmiksen suunta.

Olemme hyvää vauhtia suunnittelemassa kulttuurialan, luonnonvara-alan ja liiketalouden alan yritysmäisiä ympäristöjä. Suuntaviivat alkavat olla selvillä. Kunkin AmisYrityksen (osaamisalan) yritysmäisiä tiloja pohditaan yhdessä alan työntekijöiden kesken. Lähes jokaisessa keskustelussa huomaamme, että taas jonkun juttu lipsahti vanhaan aikaan. Joku haluaa uudet tykit mun luokkaan ja ehdottaa erilaiset pöydät sun pajaan. Onneksi paikalla on aina joku hereillä oleva kuljettaja, joka palauttaa ajatukset  päämäärään vaikkapa kysymällä, missä alan yrityksissä on luokkia tai onko alan yrityksissä tuollaisia tiloja.

Myös oppimisen tapaa mietittäessä vanhat rakenteet työntyvät esiin päivittäin. Yritysmäistä toimintapaa haettaessa aletaan miettiä koko koulun yhteistä teemaa, jonka ympärille toiminta rakentuu, kunnes joku hoksaa kysyä, onko alan yrityksillä tapana olla yhteinen teema. Eikös niillä ole toimeksiantoja tai tilauksia asiakkailta. Toimialoittain voimme ennakoida, millaisia ne suunnilleen ovat, mutta ihan tarkkaan niitä ei voi ennalta tietää. Systeemin täytyy olla ketterä muuntumaan kulloistenkin tarpeiden mukaan. Hyväksi tarkistuskysymykseksi on muodostunut, millaisessa yrityksessä, millaisessa työtehtävässä ja mitä tekemällä tämän tutkinnon osan osaamisen voisi saavuttaa.

Yhtä kaikki, homma on tavattoman mielenkiintoista ja välillä suorastaan intohimoa sytyttävää. Mitä tiukemmin kehittämistyö meidät matkan varrella sitoo itseensä, sitä avoimemmin pystymme vaihtelemaan rooleja ja ottamaan vastaan kavereiden muistutuksia vanhaan lipsahtamisesta. Joku kuljettaa ja joku istuu matkustamossa. Kaikilla sama suunta ja turnauskestävyyttä. Lopun työelämän pituiselle matkalle ei voi lähteä kahden viikon kunnolla.