Toimiiko yrittämällä oppimisen malli kaikkien ammattiin opiskelevien oppimisessa

Lauantaisessa koulutusliikelaitoksen yhteisöpäivässä kuulimme suuren eteläsuomalaisen ammattiopiston suunnitelmista toteuttaa osaamisperusteista oppimisen mallia. Heillä "pipopäiden" perusjoukko kulki valtaväylää ja yrittäjyydestä kiinnostuneille tai huippuosaajuuden tavoittelijoille oli omat pikkupolkunsa, joita kulkemalla he toteuttivat yksilöllisiä tavoitteitaan.

Jokin värähti minussa ja epäilykset heräsivät. Tyylilaji oli täysin toinen kuin omassa Amisyrityksessä oppiminen -kokeilussamme. Olemmeko ihan hakoteillä? Niin vähän byrokratiaa ja tömäkkää perustutkimusta. Niin vähän lähdeviitteitä ja ennalta lukkoon lyötyjä rakenteita. Vain iloista uskoa ja optimismia, joka kylläkin perustuu pitkän kokemuksen ja opiskelun ja lukeneisuuden luomaan näkemykseen ja varmuuteen. Toimiiko yrittämällä oppisen malli kaikkien opiskelijoiden oppimisen tapana? Löytyykö sen helmoista oma paikka jokaiselle ammattiin kouluttautuvalle? Voiko jokainen edetä oman lahjakkuutensa ja tavoitteensa mukaiseen huippusuoritukseen? Kehittyykö jokaisen yrittäjämäinen työtapa, vastuunotto ja vuorovaikutteisuus? Näinhän me olemme hankesuunnitelmassamme esittäneet.

Ensi tiistaina järjestämme Vuosi yrittäjänä - ohjelman mukaiset NY-yritysten aluemessut. Mukana on 55 NY-yritystä ja 124 nuorta yrittäjää esittelemässä yritystensä tuotteita ja palveluja sekä kilpailemassa alueen parhaan yrityksen tittelistä ja pääsystä SM-finaaliin. Yrittäjät ovat suunnitelleet ja toteuttaneet messupisteensä ja valmistautuneet yrityksensä esittelyyn. NY-toiminta on laajentunut YritysAmiksessa muutamasta kulttuurialan yrityksestä koko kulttuurin, luonnonvara-alan ja liiketalouden alan mittavaksi toiminnaksi.

NY-nuorilla on oppilaitoksen tuki ja kansainvälisen ohjelman luoma toimintamalli. Yrittäjyydessä kuitenkin motivoi ja innostaa nuorten vapaus ja päätösvalta oman yrityksen asioissa. Nuoret ideoivat tuotteensa ja palvelunsa, he valitsevat toimihenkilönsä, suunnittelevat yrityksen brändin ja visuaalisen ilmeen. Tehdään omat internet-sivut ja ideoidaan sosiaalisen median käyttö. Itse nuoret päättävät myös vastaanotetuista töistä ja työnjaosta.

Tärkeä kysymys amisyrityksessä oppimisen mallin rakentamisessa on, missä määrin nuori yrittäjyys -toiminnan motivoivat ja innostavat piirteet osataan siirtää koko opiskelijaporukan oppimisen malliksi. Tätä kysymystä parhaillaan pohdimme. Uskallammeko nakata vanhat painolastit selästämme ja tulla voittajiksi, kuten KAO:n rehtori Raimo Sivonen meiltä kysyi koulutusliikelaitoksen yhteisöpäivässä.

Hankkeen alussa olemme hahmotelleet pilottialojen yritysympäristöjä. Tämä tehtävä sujuu meiltä varmasti. Onhan maamme ammatillinen koulutus perustunut siihen, että oppilaitoksissa opitaan ammattiin työtä tekemällä. Nyt vain pitää siirtää katselukulma teorialuokista ja opettajien työpöytien äärestä opiskelijaan ja pajan lattialle. Näkökulman vaihto ei ole läpihuutojuttu sekään. Vanha toimintamalli kummittelee taustalla vielä pitkään. Tämän tästä harhaudumme pohtimaan toimintaa "minun aineeni, opetukseni, tilojeni" kannalta. Fokuksen pitäminen opiskelijassa, yrittäjämäisyydessä ja oppimisessa horjuu vielä.

Olemme alkaneet hahmotella malleja, miten opiskelijat toimivat amisyrityksissään niin, että kaikki osaaminen saavutetaan. Vielä emme ole ratkaisseet tärkeää kysymystä, miten siirrämme NY-yritysten motivoivat, vastuuttavat, yhteistyötaitoja ja yrittäjämäistä asennetta kehittävät piirteet osaamisalojen amisyrityksiin.  Amisyritystemme pitää toimia kuten nykyaikaiset, työntekijöitä kuuntelevat ja osallistavat yritykset. Niiden pitää antaa opiskelijoille vastuuta ja myös valtaa kehitellä ratkaisuja keskenään. Opettaja-ohjaajien pitää aidosti keskustella opiskelijoiden kanssa ja kuunnella arvostavasti heidän näkökantojaan. Pitää luottaa. Ny-toiminnasta saatu kokemushan kertoo, että nimenomaan opiskelijoiden oma vapaus ja vastuunotto sekä aito vuorovaikutus opettajien kanssa on tärkein motivoiva tekijä. Luottamalla, vastuuttamalla ja omalla esimerkillämme luomme yhteisön, joka opettaa jäsenensä oma-aloitteisiksi, vastuullisiksi, yritteliäiksi ja yhteistyöhön kykeneviksi ihmisiksi. Saa yrittää ja saa erehtyä. Sitten korjataan suuntaa ja yritetään uudelleen. Tähän me uskomme ja tätä me kokeilun kautta hiomme ja kehitämme.

"Ihmiselle, joka kokee muutoksen pahaksi, tämä maailma on hankala paikka."

Valitsin blogini otsikoksi kehitysjohtaja Olli Hietasen toteamuksen, jonka hän esitti Helsingin Sanomien tulevaisuuden ammatteja käsittelevässä artikkelissa 15.2.2015. Nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä ennakointi on vaikeaa ja siksi koulutuksen on annettava valmiuksia sietää muutosta ja epävarmuutta. Tähänkin me YritysAmiksessa pyrimme.

Tällä hetkellä YritysAmiksessa ollaan samoissa touhuissa kuin kaikissa Suomen ammattiopistoissa. Ensi elokuusta lähtien toteutettavien uusien tutkintojen perusteiden mukaisten opetussuunnitelmien valmistelu pitää kiireisenä. Ammatilliset tutkinnon osat ovat valmiina. Nyt mietimme, miten toteutamme keskeistä ammattitaitoa edustavat yhteisten aineiden osaamistavoitteet luontevasti työelämän tehtäväkokonaisuuksiin perustuvan oppimisen osana. Sisällöltään yhteiset osaamistavoitteet istuvat ammatillisiin tutkinnonosiin kuin nenä päähän. Pohtimista aiheuttaa se, miten organisoimme aiemmin itsenäisinä kursseina toteutetun opetuksen siten, että näiden aineiden opettajat ja heidän asiantuntemuksensa saatetaan yhteen ammattiopettajien ja heidän asiantuntemuksensa kanssa. Suuri ratkaistava asia on monella eri alalla toimivien opettajien ajankäyttö. 

Opetussuunnitelmailtapäivässä olin mukana AV-viestinnän opettajien kanssa, kun he yhdessä liikunnan opettajan kanssa pohtivat tulevaa. Haimme vastausta kysymykseen, miten työkyvyn ylläpitoa toteutettaisiin hyvin toimivassa yrityksessä. AmisYritysten toimintamalliksi ideoimme seuraavaa:

- Neljä kertaa vuodessa amisyrityksissä vietetään liikuntailtapäivää. Liikunnanopettaja suunnittelee ja organisoi päivän opiskelijoiden ja muiden opettajien kanssa. Ohjelmana voisi olla vaikkapa iltapäivä uimahallissa, keilaradalla, hiihtämässä, leikkimielisissä yleisurheilukisoissa yms. 

- Kaikille AmisYritysten opiskelijoille pidetään työpaikkaliikunnan kurssi. Osa opiskelijoista kuvaa joko opettajan ohjaaman liikuntatuokion tai tekee samansisältöisen animaation yms. Tavoitteena on, että asiantuntijaopettajan alkuunpanemaa työpaikkaliikuntaa aletaan toteuttaa joka päivä työtehtävien lomassa. Kuka tahansa toimintaa ohjaava opettaja voi keskeyttää tietokoneen ääressä istumisen ja videon avulla toteuttaa liikuntatuokion. Näin hän pitää yllä myös omaa työkuntoaan.

- Amisyritysten peliturnauksia toteutetaan tietyin väliajoin. Ennen turnausten alkua asiantuntijaopettajan johdolla opiskellaan pelien säännöt ja harjoitellaan tekniikkaa. 

- Liikunnanopettaja tekee työpaikkakäyntejä AmisYrityksiin, seuraa työskentelyä ja ohjaa opiskeijoita ergonomisiin työasentoihin.

Tällaisia ideoita syntyi OPS-iltapäivässä. Tällä tiellä jatketaan kehittelyä.

Toteutuksessa on kaksi pääperiaatetta. AmisYrityksessä ei ole liikuntatunteja, vaan työpaikan työkykyä ylläpitävää toimintaa. Toiminta luo myös yhteisöllisyyttä, hyvää porukkahenkeä opiskelijoiden ja henkilökunnan kesken. Toiminnalla halutaan opettaa käytänteitä, jotka siirtyvät opiskelijan mukana oikeaan työelämään.

Toinen pääperiaate on työkykyä ylläpitävän toiminnan saattaminen jatkuvaksi koko opintojen ajaksi. Nykyään liikuntakurssi toteutetaan yhden jakson aikana ja loppuvuonna ei ole ehkä mitään ohjattua toimintaa.

HOX

TEM:n Katsaus suomalaisen työn tulevaisuuteen -raportin mukaan osa-aikatyön ja yksinyrittämisen  muodot yleistyvät ja työmarkkinoiden riskit siirtyvät yhä useammin työntekijän tai yksinyrittäjän kannettaviksi. Tällaiseenkin työelämään meidän on valmistettava opiskelijoita. Omasta työkyvystä huolehtiminen on tällöin erityisen tärkeä osa ammattitaitoa. 

Suosittelen artikkelia Ryhdy lääkäriksi, tietoturva-alalle tai opoksi, HS 15.2.2015. Sisältää paljon tärkeitä kysymyksiä pohdittavaksi.

Tarvitaanko ammattikoulussa "akateemisia aineita"?

Koko lukuvuoden olemme valmistelleet ensi syksystä voimaan astuvia osaamiskeskeisiä ja entistä työelämälähtöisempiä opetussuunnitelmia. Tähän asti on suurin kysymys ollut, kuinka puserramme YritysAmikselle valtakunnallisten tutkinnonperusteiden vaatiman työelämän tehtäväkokonaisuuksia noudattelevan ja opiskelijan osaamista painottavan opetussuunnitelman. Tutkinnonosa tutkinnonosalta olemme pohtineet, mitä tekemällä opiskelija mitkäkin asiat oppii ja millaisiin työelämän tehtäväkokonaisuuksiin sellaista tekemistä sisältyy.

Olemme huomanneet, että lähes jokaisen tutkinnonosan ammattitaitovaatimusten hyvä osaaminen edellyttää vuorovaikutustaitoja, erilaisten tekstien laatimista, kykyä työskennellä eri maista tulevien työkavereiden ja asiakkaiden kanssa ja siksi vieraiden kielten taitoa ja kulttuurien ymmärtämistä. On osattava laskea materiaalien menekkiä, hävikkiä, pinta-aloja ja tilavuuksia. Pitää hinnoitella, laskuttaa ja antaa rahasta takaisin.

Kansainvälistyneessä maailmassa, omassa yhteiskunnassa, työpaikalla ja omassa kodissa toimiessaan jokainen tarvitsee yhteiskunnallista osaamista, tietoa laeista, virkaehtosopimuksista, yhteiskunnan palveluista, verotuksesta ja demokratian periaatteista. Kestävän kehityksen periaate olisi hyvä jokaisen ymmärtää syvällisesti. Omasta kunnosta ja terveistä elämäntavoista ja sitä kautta työkyvystä on pidettävä huolta.

Onko tamperelainen opettaja ja diplomi-insinööri väärässä vaatiessaan mielipidekirjoituksessaan (HS 8.2.2015)  akateemisten oppisisältöjen poistamista ammattikoulusta. Hän luettelee esimerkkeinä äidinkielen, vieraat kielet ja matematiikan. Hän on ammattikoulun opettajana huomannut, että suurelle osalle nämä opinnot ovat liikaa. Hän on varma, että osa oppilaista on lopettanut koulun siksi, että akateemisten aineiden suorittaminen ei suju. Hän on väärässä ja oikeassa.

Olemme YritysAmiksen opetussuunnitelman laadinnassa siinä vaiheessa, että pohdimme mitä työelämän tehtäväkokonaisuuksissa tekemällä opiskelija oppii yhteisten tutkinnonosien osaamistavoitteet. Mitä opitaan koulussa, mitä opitaan työpaikoilla, mitä NY-yrityksissä tai muussa toiminnassa. Me emme näe ammatin vaatimia kielitaitoja, matemaattisia tai yhteiskunnallisia taitoja "akateemisia aineina" vaan olennaisena osana ammattitaitoa, joka on myös opittava ammattitaidon oppimisen yhteydessä. Pohdimme juuri, mitä tekemällä tätä ammattitadon ydinosaamista hankitaan ja lisätään.

Meillä yhteisten aineiden opettajilla on yliopistokoulutus. Tieteellinen koulutuksemme on tähdännyt enemmän tutkijan kuin ammattikoulun opettajan hommiin. On ymmärrettävää, että meillä on taipumus opettaa niin kuin meitä on opetettu. Opetuksemme on helposti opettaja- ja aineskeskeistä. Valmistaudumme hyvin kokoamalla oppimateriaaleja ja luennoimalla niiden mukaan. Opettamastamme aineksesta teemme harjoituksia ja parhaimmillamme ammattiin integroimisessa olemme silloin, kun otamme harjoitusten aiheet opiskelijoiden tulevista ammateista. Näin toimimalla opetuksestamme tulee "akateemista" ja liian vaikeaa isolle osalle opiskelijoista. Osaaminen ei myöskään siirry riittävästi varsinaisiin ammattiopintoihin. Opiskelijat eivät ymmärrä asioiden yhteyttä tulevaan ammattiinsa.

Ratkaiseeko tamperelaisen opettajan ehdottama "akateemisten opintojen " poistaminen tämän ongelman. Olemmeko valmiita jättämään huomiotta olennaisen ammattitaidon osan?

Eiköhän kääritä hihat, pistetä kädet taikinaan ja saappaat saveen ja ryhdytä yhdessä suunnittelemaan, kuinka kaikissa ammateissa keskeiset yhteiset sisällöt opitaan osana muuta ammattiin oppimista. Yhteisten aineiden opettajat ovat omien alojensa asiantuntijoita ja ammattiaineiden opettajat taas varsinaisen ammatin osaajia. Yhdessä keksimme, mitä tekemällä opiskelijat oppivat tulevan ammattinsa vaatiman osaamisen täysimääräisenä ja sellaisilla tavoilla, jotka ovat sopivia heille. Tavoilla, jotka tuottavat innostusta ja oppimisen iloa eivätkä ainakaan koulusta eroamisia.

Ihminen oppii, kun saa tehdä itse

Ihminen oppii, kun saa tehdä itse

YritysAmiksen tarinaa rakentaessamme olen miettinyt oman elämäni oppimisen historiaa. Mistä olen koulutuksen lisäksi ammentanut työssä ja elämässä muutenkin? 

Ennen kouluikää asuin isän, äidin ja kahden siskon kanssa Kajaanissa Lehtikankaantiellä. Sodasta palanneet miehet rakensivat omakotitaloja talkoilla. Ikäisiäni lapsia oli joka talossa. Isät tekivät pitkiä työpäiviä ja äidit olivat useimmiten kotiäitejä. Kunnallistekniikkaa alueella ei ollut: ei vesijohtoja, viemäreitä, sisävessoja, pyykinpesukoneita tai pölynimureita. Talot lämmitettiin puulla ja pyykit pestiin Honkirämeellä, jossa pyykkipadat höyrysivät ja vesi otettiin isosta lähteestä. Äideillä oli kädet täynnä työtä viisi-kuusihenkisten perheiden arjen pyörittämisessä. Aikaa lasten leikittämiseen ei ollut.

Me lapset elimme vapaata taiteilijaelämää lähimetsissä, lammilla, niityillä ja hiekkakuopilla. Keksimme ja organisoimme omat leikkimme itse. Koskaan ei aika käynyt pitkäksi. Syömässä käytiin kotona kaksi kertaa päivässä ja illalla toppuuttelun jälkeen tulimme kotiin nukkumaan. Mielikuvitus, organisointikyky, yhteisöllisyys, vuorovaikutustaidot ja johtamistaidot kehittyivät kunkin taipumusten mukaan omalla painollaan. 

Alakouluaikana olin kova perustamaan erilaisia kerhoja. Kiinteämpi organisoituminen alkoi kiehtoa. Olin Huoltokadun nallekerhon puheenjohtaja, Asema-alueen teatteri esiintyi lihan-ja maidontarkastamon ullakolla ja myöhemmin liiterissä, pidimme yhteisiä peli-iltoja ja rakensimme valtaisia lumilinnoja. Yhtään setää tai tätiä ei ollut asioita organisoimassa. Johdimme toimintaa ja teimme asiat itse.

Oppikouluaikana itse tekemínen jatkui. Toimin muun muassa oppilaskunnassa ja teinikunnassa. Järjestimme isoja tapahtumia, bileitä, potkiaisia, nahkiaisia, taksvärkkejä, seminaareja. Teimme lehtiä ja otimme kantaa. Edelleen kaikki tehtiin itse. Aina oli into päällä ja mukavaa. 

Tätä kaikkea aloin miettiä sunnuntaiaamun hitaalla aamupalalla aamulehteä lukiessani. Kainuun Sanomat kirjoitti Montessorileikkikoulun 30-vuotistaipaleesta otsikolla Lapsi oppii, kun saa tehdä itse. Samainen idea on kantanut omaa elämääni. Monesti olen ajatellut, että tärkeimpiä oppeja opettajana ja myöhemmin esimiehenä toimiseen en ole saanut yliopistosta, vaan lapsuuden ja nuoruuden leikeistä ja toiminnasta. Voin yhtyä KS:n jutussa esiintyvän nuoren leipomoyrittäjä Kaisa Marinin sanoihin. Kaisa toteaa "Montsassa sain tehdä juuri niitä juttuja, jotka itseäni kiinnostivat. Se oli ihan älyttömän kivaa. ...tuli rohkeutta tehdä valintoja jo nuoresta pitäen kuten itse haluaa, kulkematta vain lauman jatkona. Ei tarvinnut olla kuten muut. Se on rohkaissut haastamaan itseä pidemmälle."

Itse tekemisen idea on tärkeä osa yritysamislaisuutta. Opettajia, kokeneita ja kannustavia aikuisia, tarvitaan kipeämmin nyt kuin omina kouluaikoinani. Aika on toinen, syömään huutavia äitejä ei enää ole turvallisuuden tunnetta luomassa. Opettajan rooli opiskelijan tukena ja kannustajana on tärkeä. Meidän ei kannata hukata korkeata koulutustamme ja elämänkokemustamme tiedon jakajan rooliin tyytymällä. Meidän on maltettava antaa opiskelijoiden opetella tekemään itse ja pyrkiä heidän lähelleen arvokeskustelijoina. Meidän kannattaa pitää heitä tärkeinä keskustelukumppaneina, joille meillä on paljon ammatillista annettavaa kokemuksemme ja koulutuksemme vuoksi. Uskon, että näin pytymme paremmin motivoimaan opiskelijoita ja antamaan heille oppimisen iloa.