Wednesday, April 12, 2017

YritysAmis® - Suomen rohkein ammatillisen koulutuksen ja yrittäjyyskasvatuksen kehittäjä


Kainuun ammattiopiston YritysAmis® on viime vuosien tärkein ammatillisen koulutuksen kehittämisen ja yrittäjyyskasvatuksen innovaatio ja esikuva Suomessa ja kansainvälisesti. Malli on toiminut elokuusta 2015 lähtien ja se levitetään koko Kainuun ammattiopistoon. YritysAmiksessa opitaan yrittäjämäistä asennetta, yritysmäisiä toimintatapoja, verkottumista ja yrittäjänä toimimista.



Oppimiselle syttyminen motivoi – kokeillaan, erehdytään ja onnistutaan yhdessä

Oppimisprojekteissa opiskelijoiden asiakkaille tekemä työ on heidän oma juttunsa, josta he vastaavat. Oppijat hoitavat asioita itsenäisesti ja yrittäjämäisesti. Tukea saa tarvittaessa ja motivaatio on korkeimmillaan, kun tietoa saa silloin, kun työ sitä vaatii.    

 

Tietoa ja osaamista hankitaan paiskimalla tiimeissä töitä oikeille asiakkaille

Kaikki opiskelijat kuuluvat AmisYritykseen, jonka työtä johtaa alan opettajien tiimi.  Työelämän toimintatavat ja vuorovaikutustaidot kehittyvät. Tekeminen on merkityksellistä, kun tehdään asiakkaille oikeita töitä. Opiskelijat sopivat projektiryhmän työnjaosta ja asiakastapaamisista. Työtä ei tehdä itselle tai ohjaajalle vaan sillä on merkitystä asiakkaalle ja yhteisölle.

Itsenäistä yrittäjyyttä harjoitellaan NY-yrittäjinä ja sen jälkeen voi siirtyä osuuskuntaan. Opiskelijat motivoituvat ponnistelemaan, oppivat yrittäjämäistä asennetta ja yrittäjänä toimista. YritysAmiksessa toimitaan yrittäjäverkostoissa Suomen Yrittäjien jäsenenä.

Kuulutaan oman alan ammattilaisten joukkoon

Ohjaajan ja oppijan suhde on parhaimmillaan kuin vanhemman ja nuoremman kollegan suhde. Myös työssäoppimisen tavoitteena on, että oppijat pääsevät aidosti mukaan työporukoihin. Opiskelijoiden yritykset toimivat myös yritysten alihankkijoina.

Hehkutuksessa annetaan sosiaalista tunnustusta

Kuukausittaisessa hehkutuksessa opiskelijat saavat sosiaalista tunnustusta. Opiskelijat hehkuttavat tiimiensä projekteja ja yleisö antaa rohkeaa tunnustusta ja suosionosoituksia. Jokainen on vuorollaan onnistuja.

 

 

 

Wednesday, October 26, 2016

YritysAmis-hanke on päättynyt mutta YritysAmiksen kehittäminen jatkuu


Kaksivuotinen AmisYrityksessä oppiminen -hanke päättyi. Viimeinen koulutustapahtuma, Lokabileet, jysäytettiin 20.10. torstaina. Tilaisuuteen osallistui hankkeessa mukana olleita opettajia, yhteistyökumppaneita ja Kainuun ammattiopiston johtoa ja kunnallisia päättäjiä.


Kuvassa hankkeen projektipäällikkö Renne Sänisalmi valmistelutöissä levittämässä opaskylttejä ja hanketyöntekijä Marko Karvonen säätelee äänentoistoa.


Hanketyöntekijä Auli Karhu säätää tarjoilupöytää, jotta myös ruumiinravinto tulisi tilaisuudessa tyydytetyksi.

Tilaisuudessa kuultiin YritysAmiksen tarina kuvin ja sanoin. Piloteissa työskennelleet ohjaajat hehkuttivat hyviä projekteja. Jouko Kämäräinen ja Jukka Kinnunen hehkuttivat Case Suomussalmen kotiseutumuseota, jossa tuotetaan erilaista markkinointimateriaalia, pelejä yms. museon käyttöön., Heli Mylly ja Paula Lackman-Korhonen Case Vuorikatua, jossa suunniteltiin ja toteutettiin liiketalouden uusien toimitilojen pintaremontointi ja liiketalouden ohjaajat Tero Kainlauri, Kati Jäärni, Tuula Homanen ja Auli Karhu YritysAmis kahvilaa ja YritysAmis toimistoa.


  
 
Pauli Hanhiniemi vietti iltaa kanssamme upouudessa Yrityskiihdyttämössä. Tila on osoittautunut aivan mainioksi monitoimitilaksi. Kuvassa vasemmalla Pauli kertoo oman yrittäjätarinansa. Illan päätteeksi hän viihdytti yleisöä lauluillaan. Yleisö oli vaikuttunut. Paljon tietoa, yrittäjäasennetta ja verkostoja kehittyi illan aikana. Saatoimme olla tyytyväisiä hankkeen tuloksiin ja ylpeinä todeta, että YritysAmis voi hyvin ja yrittämällä oppimisen aate leviää kautta maan. Ja pääsihän se johtotiimikin Paulin kainaloon.



Saturday, October 15, 2016

YritysAmis - Suomen rohkein

Mennyt viikko alkoi jännittävästi. Maanantaina puoli neljä aamuyöstä heräsin tälläämään itseäni tärkeälle seminaarimatkalle. 05.30 lennolla Helsinkiin Maarit, Leena ja Urpo matkustivat "hakemaan palkintoa" OPH:n Parhaat käytännöt ammattikoulutuksen kehittämiseksi -kilpailusta. Puoli voittoa oli jo se, että meidän mallimme oli valittu 151 ehdotuksen joukosta 19 seminaarissa esiteltävän kilpailijan joukkoon.

Suomen rohkein idea ammatillisen koulutuksen reformin toteuttamiseksi
Maanantai-illan palkintogaalassa esittelin AmisYrityksessä oppimisen pedagogiikka -mallin. Esittelyn jälkeen ajattelin, että ainakin yleisöäänestyksen voitto tuli meille. Sen verran raikuvia aplodeja sain pitkin esitystä ja yleisöstä välittyi kannustava ja kiinnostunut tunnelma. Ja niinhän siinä kävi, että mallimme palkittiin. Intiaanitanssiksi meni Leenalla, Urpolla ja Maaritilla. Ei oltu köyhiä eikä kipeitä. Rehvakkaasti lupasin tarjota kollegoille - onneksi en sentään koko pöytäseurueelle - oikeat samppanjat (huomaa Kalastajatorpan hinnoilla). Kun lasku tuli, huomasin että rahaa oli vain 50 euroa. En sentään joutunut tiskaamaan, koska Leena auttoi kaveria pulassa.

Matkalla tulevaisuuden oppimiseen
Jos viikko alkoi voittoisasti, ei se hassummin päättynytkään. Torstaina ja perjantaina YritysAmis-seminaarissa vietimme oikeaa oppimiselle syttymisen juhlaa yhdessä eri puolilta Suomea saapuneiden ammattikoulutuksen kollegoiden kanssa. Seminaarin ohjelma rakentui opiskelijoiden, YritysAmiksen esimiesten ja ulkopuolisten asiantuntijoiden esityksistä. KAO:n rehtori Raimo Sivonen kommentoi ansiokkaasti jokaista esityskokonaisuutta.

ROHKEUS - millaista koulua yhteiskunta, työelämä ja yksilö tarvitsee?
Media-alan opiskelija Anna-Mari Pikkarainen kertoi oman opiskelu-uransa tarinan. Hän on nyt kolmatta kertaa opiskelemassa samaa alaa. Kaksi ensimmäistä kertaa loppui lyhyeen, koska hän ei kyennyt opiskelemaan opiskelijan pöydän tai tietokoneen ääreen istuttavassa tiedenjako-systeemissä. Nyt opiskelu on alkanut rokata, kun ei enää tarvitse istua paikallaan kuuntelemassa tiedonjakoa, vaan voi rytmittää projektejaan itselleen sopivalla tavalla.

YritysAmiksessa osaamista hankitaan tekemällä töitä asiakasprojekteissa ohjaajien tuella. Oppilaitoksessa työskennellään yritysmäisissä ympäristöissä. Opiskelija on vuorovaikutuksessa työn tilaajien kanssa ja suora palaute tilaajalta motivoi ihan eri tavalla kuin silloin, kun töitä tehdään harjoitusten kautta opettajalle. Projekteissa toimitaan eri rooleissa ja yhdessä kokeneempien opiskelijoiden kanssa.

Koulutusjohtaja Maari Tartia-Kallio toi yleisön eteen vuosia kuljetun pitkän tien, joka on johtanut YritysAmiksen syntyyn. Ydinviesti kuulijoille oli, että valitkaa rohkeus ja alkakaa kehittää omaa mallianne. Suunnitelkaa ja analysoikaa tekemisen lomassa. Koska hyvin suunniteltu on vielä tekemättä, ei kaikkea energiaa kannatta käyttää etukäteissuunnitteluun. Koko homma saattaa jädä teekemättä ja aika ajaa ohi.

Toinen tärkeä viesti oli, että täysin uudenlaisen toimintatavan luominen on pitkä marssi, joka täytyy käydä yhdessä johdon, työntekijöiden, opiskelijoiden, ohjaajien ja työpaikkojen kanssa. Ja tietysti vuorovaikutuksessa muiden oppilaitosten kehittäjien kanssa.

HENKINEN KASVU - Kuinka haastetaan omaan huippusuoritukseen?
Liiketalouden opiskelijat Salla Korhonen ja Jenny Leinonen kertoivat tiestään NY-yrittäjinä. Yrityksen nimi Höylä NY juontaa siitä, että yrittäjät ovat jokapaikan höyliä. He muun muassa siivoavat, hoitavat lapsia ja haravoivat pihoja. He oppivat prosessin, jossa markkinoidaan, hankitaan töitä, uskalletaan ottaa yhteyttä asiakkaisiin, laskutetaan ja tietysti saadaan rohkeutta. Tyttöjen innostus välittyi yleisölle vakuuttavasti.

Saimme teorian - professori sai meidät liekkeihin
Helsingin yliopiston kasvatustieteen professori Kai Hakkarainen antoi tieteellisen tuen ja selkärangan Amisyrityksessä oppimisen pedagogiikalle. Oli kannustavaa huomata, että olimme oman opettajakokemuksemme ja toimintamme kautta tulleet samoihin johtopäätöksiin kuin tutkija tieteellisen työnsä kautta.

Hakkarainen aloitti esityksensä kuvailemalla valtavia globaaleja yhteiskunnallisia, koulujärjestelmän ja työelämän muutoksia. Hän kysyi monien muiden tutkijoiden tavoin, ollaanko nyt inhimillisen kekseliäisyyden kuilussa?

Oppimiselle pitää syttyä
Tutkimukset kertovat, että koulussa ei viihdytä. Vain 20 % nuorista kokee oppimiselle syttymistä. Kuitenkin henkinen kasvu perustuu oppimiselle syttymiseen. On vaikeaa syttyä koulussa, joka perustuu tiedon jakamiseen ja ulkoaopetteluun. Koulun on tuotettava kulttuurisen osallistumisen kokemuksia. Tietoa on tuotettava yhdessä. Ihminen kasvaa ja kehittyy yhdessä tekemisen myötä.

Kaikki lahjakkuus on sytytettyä
Jaettu asiantuntijuus ja älykkyys auttaa ylittämään tiedollisia rajoituksia ja tukee sosiaalista luovuutta. Moninaisuus voittaa kyvykkyyden. Oma osaaminen suhteutetaan toisten osaamiseen. Mahdollisuus oppimisen sosiaaliseen jakamiseen sytyttää. Yksilön tulisi saada kokea, että hänen panoksellaan ja tuotoksellaan on merkitystä yhteisön kannalta.

Tietosisältöjen välittäminen ei ole mielekästä. On luotava vuorovaikutusta tekemisen ja yhdessä tuottamisen kautta. Innostunut ponnistelee enemmän ja kehittyy. On taattava tekemisen meininki.

HENKILÖKOHTAINEN OTE - Miten itsetuntoa ja uskallusta heittäytyä kehitetään?
Sisustusalan opiskelija Anne Tolonen kertoi opiskelustaan YritysAmiksessa. Hän painotti yhteisten tilaajille tehtyjen projektien merkitystä ammatillisessa kasvussaan ja ammatillisen itsetunnon ja uskalluksen kehittymisessä.

Opintojen alkaessa ensimmäinen työtehtävä oli Kajaanin museoon tilattu modernin käsityön näyttely, johon jokainen opiskelija tuunasi persoonnallisen tuotteen massatuotettujen lehtikoteloiden pohjalta. Annen ensimmäisen vuoden opintojen huipentuma oli historiallisen Impilinnan saneeraukseen liittyvä sisustuksen suunnittelu ja toteutus. Nyt toisena opiskeluvuonna hän rakentaa NY-yritystään ja on jo saanut puolen vuoden sopimuksen asunnonvälitysfirman kanssa. Hän stailaa myytäviä asuntoja myyntikuntoon ja suunnittelee yrityksen toimiston sisustuksen uudistuksen.

Olga ja Tuukka Temonen kertoivat omat kasvutarinansa ihmisinä ja yrittäjinä. Tuukan tarina alkoi hänen koulukokemuksistaan. Hän ei sopeutunut kouluun ja sai vaivoin peruskoulun käydyksi. Apulannan synty oli tärkeä hänen kehittymisensä tiellä ja viitoitti myös myöhempää yrittäjän tietä.

Tuukan esityksestä jäi päällimmäisenä mietityttämään kysymys, vastaatko haasteisiin varmuuden vuoksi EI, ettet joutuisi tekemään jotain ylimääräistä. Vai vastaatko KYLLÄ ja saat mahdollisuuden kehittymiseen ja johonkin uuteen. Temosen viesti oli, että vastaa kyllä ja uskalla kulkea omaa tietäsi, omalla tavallasi. Uskalla herättää tunteita. Älä pelkää sitä, että puolet tykkää ja toinen puoli ei. Tuukka Temonen kannusti nuoria opiskeluun. Hän ei kehottanut valitsemaan hänen tietään, kipuilua kouluttamattomuuden kanssa.

AMMATILLINEN KASVU - Miten pro-valmennetaan?
Puutarhuri-merkonomiksi opiskeleva Sari Husu hehkutti italialaisella viinitilalla suorittamaansa työssäoppimisjaksoa. Ulkomaisessa työssäoppimipaikassa hän oli saanut monipuolisesti osallistua kaikkiin viinitilan töihin kasvien hoitamisesta tutkimukseen asti. Myös alan seminaareihin hän oli päässyt mukaan. Yritysamismaista työssäoppimista parhaimmillaan.

Koulutuspäälliköt Leena Karjalainen ja Urpo Kovalainen esittelivät Amisyrityksessä oppimisen pedagogiikka -hankkeen aikana luotuja ja vakiintuneita uusia käytänteitä ja periaatteita. Alun hämmennyksen jälkeen uudet rakenteet on luotu ja keskeiset toiminnat ovat vakiintuneet. Amisyritysten toiminta on löytänyt muotonsa, NY-toiminta on vakiintunut ja ohjaus vahvistunut, omaohjaajien toiminta on kehittynyt, tiimiympyrät ja hehkutukset toistuvat säännöllisesti.

Oppimisen   arviointiin on vakiintuneet toimintatavat. YritysAmiksen toiminnan arviointiin on kehitetty opiskelijakysely ja sisäisen auditoinnin tapa. Sekä opiskelijakysely että sisäinen auditointi on toteutettu kerran hankkeen aikana. Auditoinnissa on ollut mukana ohjaajia ja opiskelijoita. Olemme aloittaneet henkilöstön ja opiskelijoiden oppimissopimusten teon. Paljon on jo rakennettu ja paljon on vielä kehitettävää. Uusi opettajuus täytyy saada laajamittaisesti toimintaan ja opettajia on edelleen tuettava tässä muutoksessa.

Liikelaitoksen johtajan loppupuheenvuoro huipensi tapahtuman
Hienoksi lopuksi YritysAmis-seminaarille Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen johtaja ja AMKE ry:n varapuheenjohtaja Anssi Tuominen piti loppupuheen. Puheenvuorossaan hän kiteytti vastauksen kysymykseen millaisessa maailmassa elämme ja millaista koulutusta se vaatiiHän totesi, että  kaikki muuttuu nopeasti ja tulevaisuuden ennakointi on vaikeaa, miltei mahdotonta. Siksi meidän kannattaa kouluttaa opiskelijoita niin, että he omaksuvat kaikkina aikoina tarvittavia hyviä ominaisuuksia. Vuorovaikutustaidot, yritteliäs asenne, hyvät käytöstavat ja muut sellaiset yleistaidot ovat aina käyttökelpoisia.

Tarkastelen kulunutta viikkoa kesämökillämme aamu-uinnin virkistämänä. Katselen ikkunasta tyyntä
vedenpintaa, hiljaista metsää ja lintujen touhuja ruokintapaikalla. Neljä tuntia on kulunut kuin siivillä, kun olen läpikäynyt kokemuksiani. Aloitin aamupalalla ja nyt tuoksuu kahvi ja juuri uunista otettu omenapiirakka, jotka mieheni on valmistanut. Käyn päiväkahville ja ajattelen kiitollisena, että tämä kaiken olen saanut työssäni kokea.











Sunday, October 9, 2016

YritysAmis seminaariputkessa - kiitosta satelee

YritysAmiksessa eletään seminaariputkessa. Onneksi kaikki seminaarit ovat yritysamislaisia kannustavia ja eteenpäin vieviä. SAJO:n eli Suomen ammattikoulutuksen johtajien syysseminaarissa Espoossa YritysAmiksen koulutusjohtaja palkittiin ansioista ammattikoulutuksen kehittäjänä. Perusteluissa mainittiin nimenomaan YritysAmis merkittävänä palkitsemisen perusteena.

Tätä huomionosoitusta arvostan suuresti, koska sen antajat edustavat ammattikoulutuksen käytännön toiminnan parhaita asiantuntijoita. Kiitospuheessani totesin, että näin suuri muutos koulutuksessa syntyy vain yhdessä tekemällä. Titeoa ja toimintatapoja on luotu yhdessä henkilöstön, esimiesten ja opiskelijoiden kanssa. Myös yhteydenpito muihin ammattikoulutuksen toimijoihin on ollut keskeistä. Juuri näin olemme toimineet.

Tiedon jakaminen sekä tiedotus ja markkinointi on sisäänrakennettu YritysAmiksen toimintaan
Tiedon, kokemusten ja tunteiden jakaminen on sisäänrakennetu YrityAmiksen toimintatapaan - tämä koskee sekä pedagogiikkaa että tiedotusta ja markkinointia. Pedagogiikassa jakaminen toteutuu tiimitoiminnassa, tiimiympyröissä ja hehkutuksissa. Markkinointi ja tiedotus hoituu siten, että amisyritykset, johtotiimi ja hanketiini jakavat tietoa tapahtumista sosiaalisen median kautta YritysAmiksen sivuilla ja jokaise amisyrityksen sivuilla ja työntekijöiden omilla sivuilla. Julkaisemme kerran lukukaudessa YritysAmis magazinea, joka toimii esitteenä tilaisuuksissa. Magazinen tieto on ajantasaista, koska niitä julkaistaan tiheästi. Viimeisin numero tulee jakoon OPH:n seminaarissa ja Omassa YritysAmis-seminaarissa ensi viikolla.

Olemme vierailleet lukuisissa tilaisuuksissa kertomassa YritysAmiksesta ja olemme myös vastaanottaneet paljon tutustujia. Myös verkkoluentoja on pidetty. Keskustelu ja kokemusten vaihto muiden ammattikoulutuksen toimijoiden kanssa on vienyt malliamme eteenpäin ja olemme myös pystyneet antamaan tukea muiden kehittämistyölle. Olen itse sitoutunut blogin kirjoittamiseen ja tätäkin kautta on tavoitettu tuhansia kiinnostuneita.

OPH:n ammattikoulutuksen parhaat käytännöt -kilpailu ja seminaari  
Seuraava seminaari odottaa maanantaina ja tiistaina Helsingin Kalastajatorpalla. Olemme osallistuneet OPH:n järjestämään Ammattikoulutuksen parhaat käytännöt -kilpailuun, johon tuli kaikkiaan 151 ehdotusta uusiksi käytännöiksi.

Kilpailussa etsittiin kuvauksia käytännöistä, jotka parhaiten edistävät ammattikoulutuksen tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta sekä tukevat ammatillisen koulutuksen reformin tavoitteita. Osallistuimme teemaan Rohkeimmat ideat ammatillisen koulutuksen kehittämiseen. Olemme päässeet kilpailussa niin pitkälle, että minut on kutsuttu esittelemään YritysAmista. Meidän teemastamme kutsuttiin myös kolme muuta ideaa.  Valintaraadissa on laaja kirjo yhteiskunnan vaikuttajajärjestöjen edustajia: TEM, AMKE, OAJ, Kuntaliitto, SAK, EK, STTK, MTK, Suomen yrittäjät, Sakki ry ja Osku ry. Kutsua seminaariin esittelemään ideaamme arvostamme suuresti. Johtotiimi Leena Karjalainen, Urpo Kovalainen ja Maarit Tartia-Kallio matkustaa Helsinkiin voittajan elkein. Koemme, että olemme jo nyt voittajia, koska toimintamme kiinnostaa noin tärkeitä yhteiskunnallisia toimijoita.

Matkalla tulevaisuuden oppimiseen
Kolmas tärkeä seminaari on YritysAmiksen oma valtakunnallinen seminaari Kajaanissa 13. - 14.10. Seminaarin teemoina ovat ROHKEUS, HENKINEN KASVU, HENKILÖKOHTAINEN OTE JA AMMATILLINEN KASVU. Jokaisen osion alussa kuullaan opiskelijan hehkutus, sitä seuraa alustajan esitys ja lopuksi rehtori Raimo Sivonen kommentoi. Perjantaina osallistujat tutustuvat YritysAmiksen toimintaan osallistumalla siihen itse.

Jännittävä ja työntäyteinen viikko edessä.  Peukut pystyyn!

Sunday, October 2, 2016

YritysAmiksen välitilinpäätös lähestyy

Amisyrtyksessä oppimisen pedagogiikka -hanke päättyy lokakuun lopussa. Vajaan parin viikon päästä pidämme Kajaanissa valtakunnallisen seminaarin, jossa jaamme tähän mennessä kokemaamme ja oppimaamme kaikille kiinnostuneille. Jakaminen ja tiedottaminen on ollut koko hankkeen ajan keskeinen tehtävämme. Nyt on käsillä välintilinpäätöksen aika. Omalta kohdaltani aloitin välitilinpäätöksen kaivelemalla esille kaikki mapit ja tiedostot, joissa saattaisi olla YritysAmiksen kehittelyyn liittyvää materiaalia.

Kaikki mapeista löytämäni painotuotteet järjestelin työhuoneeni suurelle neuvottelupöydälle aikajärjestykseen. Siinä hahmottui yhdellä silmäyksellä pitkä tie, jonka olemme KAO:n kulttuurin, luonnon ja liiketalouden aloilla kulkeneet uutta ammatillista koulutusta rakentaessamme. Ensimmäiset kirjalliset dokumentit ovat vuodelta 2011: lyijykynällä ruutupaperille luonnosteltuja hahmotelia eri mahdollisuuksista rakentaa kulttuurialan, hiusalan, luonnonvara-alan ja liiketalouden alan osaamisalojen muodostama tulevaisuuden koulu.

Alusta asti ymmärsimme, ettei vanhoilla rakenteilla ja toimintatavoilla päästä kovin pitkälle. Rakentelimme yhteistyössä uudistuksia vanhoilla rakenteilla niin pitkälle kuin mahdollista. Perustimme yhteiset tiimit suunnittelemaan ja koordinoimaan yrittäjyyskasvatusta, kestävän kehityksen toimintatapaa, vuorovaikutusta, asiakaspalvelua ja myyntiä sekä verkko-opiskelua ja sosiaalisen median käyttöä opiimisen apuna. Hommasimme kaikille aloille keke-sertifikaatin edellyttämät toimintatavat, perustimme NY-yrityksiä kaikille aloille, laajensimme sosiaalisen median käyttöä ja verkko-opiskelua, koulutimme vuorovaikutustaitoja ja teimme siihen liittyviä ohjeita.

Olemme kehittäneet itseämme monipuolisesti
Ensimmäisten hahmotelmien jälkeen on tapahtunut valtavasti. Painetut seminaariohjelmat, aloitusseminaarit ja teemavuosien kilpailujulistukset kertovat, että olemme kouluttaneert itseämme ja opiskelijoitamme monipuolisesti. Rinnallamme ovat kulkeneet monien alojen asiantuntijat. Olemme hakeneet oppia elokuvaohjaaja Klaus Häröltä, tietoturva-asiantuntija Petteri Järviseltä, rap-artisti Mikael Gabrielkin esiintyy yhdessä lehtisessämme kertomalle meille, miten hänen mielestää nuoria pitäisi kohdata. Kyläkauppias Sampo Kaulanen kävi valamassa uskoa ja rokeutta meihin samoin kuin Tunna Milonoff ja Riku Rantala. Ja monet, monet muut. He kaikki ovat olleet upeita ihmisiä ja olemme saaneet heiltä vahvistusta päätökseemme kulkea omaa tietämme.

Kaikki läpikäymäni materiaali kertoo minulle, ettemme ole ajautuneet sattumalta siihen, missä nyt olemme.Olemme rakentaneet tarinaa ammatillisesta oppilaitoksesta, joka tuottaisi opiskelijoilleen tietoja, taitoja, asenteita, arvoja ja toimintatapoja, joilla pärjää muutoksessa. Joka auttaa sietämään epävarmuutta ja antaa rohkeutta mennä mukaan uuteen silloin, kun maailman muutos sitä vaatii. Oppilaitosta, jonka toiminnan piirissä jokainen nuori ihminen jaksaisi rakentaa omaa ammatillista osaamistaan, eikä syrjäytyisi työstä ja koulutuksesta.

YritysAmiksen kehittämisestä tietoinen päätös
Kun olimme edenneet vanhoilla rakenteilla mahdollisimman pitkälle, olimme valinnan edessä. Johtotiimimme keskusteli kaikkien työntekijöiden kanssa ja kysyimme heiltä, olivatko he valmiit "seuraamaan johtajaa" uuteen. Moduloinnit, lukujärjestykset, kurssimaiset tuntijaot ja opiskelija-arvioinnit oli hylättävä ja alettava rakentaa uutta Amisyrityksessä oppimisen pedagogiikkaa. Työntekijät olivat ajatuksen takana ja niin "laitoimme koulun kellumaan" ja aloitimme kaiken ikään kuin alusta.
Miten olemme tähän astisessa onnistuneet, sen me välintilinpäätöksen jäkeen tiedämme. Tätä arviointia varten olemme juuri päättäneet sisäisen auditoinnin, jonka tuloksia juuri analysoimme. Olemme myös tehneet opiskelijakyselyn ja nyt kokoamme kaiken materiaalin ja kokemukset johtopäätöksiksi, joista kerron blogini lukijoille lähiaikoina.

Sunday, September 25, 2016

Pitkä marssi uuden opettajuuden tiellä

Viime maanantain aamupalaverissa istuimme tiimiympyrässä kahden opettajatiimin kanssa. Opettaja-ohjaajat halusivat aloituskierroksen aiheeksi tiimiympyräkokemukset. Jostain kymmenen vuoden takaa mieleeni nousi ajatus, jonka kauan sitten eläköitynyt kollegani aikoinaan innostuneena kertoi koulutustilaisuudesta palattuaan. Koulutus oli suunnattu erityisopetuksen parissa työskenteleville ja aiheena oli työntekijöiden jaksaminen. Hänen useissa yhteyksissä toistamansa oppi kuului:"Antakaa midän opettaa." Muistan jo tuolloin hieman hämmentyneenä ajatelleeni, mitä opettaminen oikeastaan tarkoittaa. Lause oli hyvää tarkoittava, opettajan jaksamista tukemaan tarkoitettu. Sinun hommasi on opettaa. Muut opiskelijan tarpeet täyttää joku muu.

Opiskelijat odottavat tiimiympyrää
Päällimmäinen kokemus viikoittain toistuvista tiimiympyröistä oli positiivinen ja innostunut. Moni kertoi, että opiskelijat odottavat tiimiympyrää. He muistuttelevat ohjaajalle, että muistathan, meillä on tänään tiimiympyrä. On myös kuulunut opiskelijan kommentteja, että haluaisin puhua tästä asiasta, mutta otan sen esille tiimiympyrässä. Opiskelijat tarvitsevat ja arvostavat viikoittain toistuvaa rauhallista hetkeä, jolloin istutaan yhdessä ja jokaisella on mahdollisuus puhua ja jokaista kuunnellaan arvostavasti.

Ohjaajat kokevat myös riittämättömyyttä
Opettaja-ohjaajat kertoivat kokevansa myös osaamattomuutta tiimiympyräkeskusteluissa. Odottamatta opiskelijat saattavat puhua hyvin henkilökohtaisista ja kipeistä asioista, jolloin opettajalle tulee tunne, ettei osaa tuohon sanoa mitään. Koettiin, että välillä mennään liian syvälle ja opettajalle tulee tunne, että ei please näin suuria murheita tähän keskustelupiiriin. Myös muut opiskelijat saattavat kokea, että kaikkien pitäisi avautua henkilökohtaisista asioistaan.

On myös tiimi-istuntoja, joissa keskustelu ei lähde käyntiin. Kukaan ei halua tai osaa sanoa mitään. Opettaja on neuvoton. Millaisilla keinoilla hän saisi tilanteen etenemään.

Meillä on käsissämme hieno työkalu, mutta emme ole terapeutteja
Opettajien kommentteja kuunnellessani vahvistui ajatus, että meillä on käsissämme työkalu, jonka avulla pääsemme kohtaamaan opiskelijan kunnolla ainakin kerran viikossa. Emme ole terapeutteja eikä meidän tarvitsekaan osata muuta kuin kuunnella. Jos opiskelijoiden keskustelu pysyy asiallisena ja toisia kunnioittavana, meidän ei tarvitse välttämättä sanoa mitään. Jos huomaamme, että opiskelija tarvitsee apua, jonka antaminen ei kuulu opettajalle, ohjaamme hänet oikean auttajan luo.

Opiskelijalle tieto siitä, että opiskeluun kuuluu viikoittainen tilanne, jossa jokainen saa sanoa ja jokaista kuunnellaan arvostavasti, tuo turvallisuutta ja vahvistaa kuulumista yhteisöön. Tiimiympyrässä puhutaan enimmäkseen työhön ja projekteihin liittyvistä asioista, mutta kuunnellaan myös henkilökohtaiset ilot ja huolenaiheet.

YritysAmiksen opettajat jo pitkällä uuden opettajuuden tiellä
Kun opettaja uskaltautuu istumaan opiskelijoidensa kanssa tiimiympyrään, kuuntelemaan kaikkia ja altistaa itsensä yllättäville ja vaikeillakin tilanteille, on otettu iso askel uuden opettajuuden tiellä. YritysAmiksen opettajat ovat ottaneet vaativan ja tuloksia tuovan toimintatavan käyttöön. Jatkamme keskustelua ja toistemme tsemppaamista. Kehitämme itseämme entistä paremmiksi kohtaamaan eteen tulevat vaikeatkin tilanteet ja kehitämme tiimiympyrätoimintaa entistä paremmin opiskelijaa ja opettajaa palvelevaksi.







Saturday, September 17, 2016

Ohjaamisen ja palautteen antamisen taito - YritysAmis-opettajan keskeistä ammattitaitoa

Kuluneella viikolla YritysAmiksen henkilökunta verkottui keskenään ja haki intoa ja jaksamista vaativaan työhönsä. Kivijalkatiimimme - yrittäjyys-, vivid-, keke- ja hox-tiimit - vuorottelevat teemavuoden järjestelyissä. Tänä vuonna on vuorovaikutusta ja asiakaspalvelua koordinoivan HOX-tiimin vuoro. HOX-tiimi on ideoinut vuoden teemaksi "Innostutaan yhdessä". Tuemme toinen toistamme kehitystiellä hyviksi ja innostaviksi vuorovaikuttajiksi.

Olemme sopineet, että liiketalouden ala, kulttuuriala ja luonnonvara-ala vuorottelee tapaamisten järjestäjinä. Ensimmäisenä oli vuorossa luonnonvara-ala. Aloitimme päivän katsomalla Seppälän Impilinnan avajaisiin valmistellun dialogin Tietopuolisen karjanhoitokoulun historiasta. Historian havinaa oli vain jalostunut ensi-illan jälkeen ja opettajien Mari Karjalainen ja Renne Sänisalmen esitys sai hyvän vastaanoton ja raikuvat aplodit.

Oppimissopimukset tukemassa henkilökunnan ja opiskelijoiden kehittymistä
Esityksen jälkeen kuuntelimme HOX-tiimiläisten valmisteleman esityksen oppimissopimuksista. Olemme jo aiemmin päättäneet, että jokainen työntekijä ja opiskelija tekee oppimissopimuksen.
Aloitamme työntekijöiden sopimuksista. Jokainen miettii syyslomaan mennessä, missä asioissa hän itse kokee kehittymisen tarpeita ja mitä tukea hän kehittymiseensä tarvisee. Sen jälkeen omat pohdinnat esitellään ja keskustellaan läpi kunkin amisyrityksen henkilöstötiimissä. Tiimissä mietitään muun muassa, mitä osaamista tiimiltä puuttuu ja kuka olisi sopivin henkilö sitä hankkimaan.

Meidän on opittava kuuntememaan herkällä korvalla tärkeintä asiakastamme, opiskelijaa
Keskeinen kehittymisen kohde jokaisella työntekijällä on ohjaamisen ja palautteen antamisen taito. Meidän on opittava herkällä korvalla kuuntelemaan tärkeintä asiakastamme, opiskelijaa.  Palautteen antamisen hienovaraisuuden vaatimus on tullut esille ensimmäisten isompien palautetilaisuuksien jälkeen kaikilla YritysAmiksen aloilla.

Pohdimme ja arvioimme töitämme ja oppimistamme tiimiympyröissä, hehkutukissa ja jokaisen projektin jälkeen isoissakin porukoissa. Varsinkin silloin, kun arvioidaan yhden opiskelijan työtä, ollaan herkällä alueella. Jokaisen yksilön valmius ottaa palautetta vastaan on erilainen ja kyky kehittyy kokemuksen myötä. Opintojen alussa on oltava tosi hienovarainen. Opiskelijalle ei saa tulla tunnetta, että ohjaaja lyttää, keljuilee, ilkeilee yms. kielteisiä kokemuksia. Tällaisia tuntemuksia tulee hyvin helposti, vaikka arviointi kohdistuisikin ihan oikeisiin puutteisiin opiskelijan työssä. Kriittisimmät kommentit kannattaakin säästää kahdenkeskisiin palautetilanteisiin. Silloin kun ollaan isossa porukassa, positiivisen arvion on jäätävä päällimmäiseksi.

Palautetilanteesta jokaisen opiskelijan on voitava lähteä hyvällä mielellä ja voimaantuneena. Ohjaajan on kestettävä enemmän kuin opiskelijan ja pysyttävä aikuisena, vaikka opiskelija kipuilisikin. Kun opiskelijat antavat palautetta opettajalle, olisi varmaankin viisautta ottaa kritiikki nöyrästi vastaan, kiitellä opiskelijaa palautteesta, tarvittaessa pyytää anteeksi ja keskustella opiskelijoiden kokemuksista. Itseään ei kannata alkaa puolustelemaan eikä opiskelijoita moittimaan, vaikka tuntisikin olevansa oikeassa. Opiskelijoiden kokemus on meille totta ja meissä ohjaajissa on koulutuksemme ja kokemuksemme kautta viisautta asettua omien tunteidemme yläpuolelle.

Vuorovaikutustaidoissa kehittyminen mukaan jokaisen oppimissopimukseen
Kaikki YritysAmiksen työntekijät ovat juuri miettimässä omaa oppimissopimustaan. Palautteen antamisen taito ja kohottava vuorovaikutus opiskelijan kanssa kannattaa jokaisen ottaa mietintään. Jokaisen kannattaisi astua itsensä ulkopuolelle ja katsoa miltä omat kohtaamiset opiskelijan kanssa näyttävät herkän ja ehkä huonolla itsetunnolla varistetun opiskelijan silmissä.

Meillä on oma persoonallinen tapamme lähestyä ihmisiä, oma luonteemme ja mentaliteettimme. Huonoa vuorovaikutusta ei kuitenkaan voi selitää sillä, että "tällainen minä olen". Jokainen voi muuttaa toimintatapaansa, kun vain tarkkailee itseään. Se ei ole helppoa mutta on mahdollista. Amisyrityksessä oppimisen pedagogiikassa on keskeistä aito ja avoin dialogi ja arvostava suhtautuminen toisiin ihmisiin. Siis sitä kohti.